Kun Suomessa juhlittiin yötöntä yötä (likimain viikkoa ennen Johannes Kastajan päivää!), seurattiin Ranskassa ooppera- ja lauluesityksiä suorana radio- ja tv-lähetyksenä Orangen roomalaisesta teatterista (kuvassa). Yli kolme tuntia musiikkia ja noin kaksi sataa artistia! No hyvä on, lukuun taisi mahtua myös orkesteri ja kuorot, mutta silti. Komeaa oli, Carmenia ja kaikkea. Täällä pääsee hiukan tunnelmiin.
Juhannusviikko jatkuu Ranskassa sunnuntain isänpäivällä ja musiikin juhlalla, ja 24. päivä* roihuavat kokot. Ainakin pikkukylissä ja meren rannalla. Jossain kumminkin. Hyvää juhannuksen aikaa siis kaikille!
*Lisäys myöhemmin: itse asiassa aika usein 27. päivä eli viikonloppuna kumminkin.
Ranskaa päivästä päivään: teatteri– un théâtre (lausutaan ”teatr” eli [teatr], kuuntele täällä)
Waterloon taistelun 200-vuotisjuhla näyttää jäävän huomattavan vähemmälle huomiolle kuin esimerkiksi eräs 70 vuotta sitten tapahtunut maihinnousu. Napoleon eli ranskalaisemmin Bonaparte on joka tapauksessa ranskalaisten silmissä edelleen sankari, jota verrataan jopa Julius Caesariin. Ja saihan mies paljon aikaan. Muutakin kuin (maiden) valloituksia.
Eikä sitäkään voi kieltää, etteikö hänen elämäntarinansa olisi vähintäänkin kiehtova. Aika harvasta korsikalaisesta sotilaasta tulee Ranskan keisari, joka karkotetaan lähisaarelle, mistä hän karkaa ja palaa jalkapatikassa takaisin keisariksi, kunnes sitten häviää taistelun Waterloossa ja karkotetaan kauemmas kuin missä pippuri kasvaa.
Oli kuinka oli, Napoleon siis kärsi katastrofaalisen tappion Waterloossa Belgiassa 18. kesäkuuta 1815. Brittannialainen herttua Wellington voitti. Vaan kukapa enää muistaa Wellingtonia? Oliko se sittenkin niin, kuten myöhemmin on esitetty, että Wellington voitti taistelun, mutta Napoleon sodan…
Onpa muuten hauska huomata sellainenkin pieni juttu, että (kuten kuvasta huomaa) Napoléonin kutsuminen Napoléoniksi ei aiheuta kenellekään harmaita hiuksia tai herneitä nenään. Mutta annas olla, jos puhutaan nykyisistä poliitikkonaisista tai -miehistäkään etunimillä, siitä seuraa vähintäänkin haloo. Entäpä, jos etunimellä kutsumisen ottaisikin kunnianosoituksena? Napoleon, Najat ja Germaine!
EU:ssa äänestetään tänään direktiivistä, joka tekisi lopun tutkivasta journalismista. Esityksen mukaan yhtiöt saisivat mielivaltaisesti päättää mitkä tiedot olisi julkisia ja mitkä salaisia. Samalla ne voisivat haastaa journalistit ja heidän lähteensä oikeuteen, mikäli paljastukset haittaisivat yhtiöiden bisneksiä. Ja se taas tietäisi miljardisakkoja ja joissakin maissa jopa vankeusrangaistuksia.
Toisin sanoen, jos tämä nk. liikesalaisuusdirektiivi (eng. trade secret directive, ransk. la directive ”secret des affaires”) menee läpi, voidaan sanoa hyvästit kriittisille uutisille, jotka koskisivat esimerkiksi Monsantoa, gmo:ta, lääketehtaita, rokotteiden haittavaikutuksia, veroparatiisijuttuja, jne.
Ranskalainen uutisankkuri ja tutkiva journalisti Élise Lucet ei aio tätä ihan tuosta noin vaan niellä. Hän on kerännyt jo 270 000 nimeä direktiiviä vastustavaan adressiin. Allekirjoittaneiden joukossa on lukuisten tutkivien journalistien lisäksi mm. norjalais-ranskalainen meppi Eva Joly, Charlie Hebdon reportteri sekä television uutistoimittajia. Ranskalaisten lisäksi belgialaiset, saksalaiset ja britit ovat olleet aktiivisia. Aihe on ollut esillä tänään mm. 20 Minutes -ilmaisjakelulehdessä, Huffington Postissa ja Ouest Francessa.
Miksi tästä sitten noin muuten on kirjoitettu niin vähän? Suomalaisissa viestimissä en ole huomannut yhtään mainintaa (mainitkaa toki, jos on ollut). Akava tosin on julkaissut huolensa asiasta jo maaliskuussa, ja Journalistiliitossakin on aiheesta keskusteltu.
Herää kysymys, mitä tämä kertoo meidän suomalaisesta tiedonvälityksestämme? Saati sitten yleisesti eurooppalaisesta yhteiskunnasta ja sen suunnasta? Kumpaa me haluamme, journalismia vai yhtiöiden tiedotteita?
Ranskaa päivästä päivään: kansalaisadressi – un pétition (lausutaan ”petision” eli /petisjɔ̃/)
Kuka sanoi, että pääsiäissuklaasta pitäisi muovata pelkkiä pupuja ja munia? Sammakot ovat muutenkin nyt ajankohtaisia, onhan niillä lisääntymisaika… Lisää suklaasammakoita siis tiedossa?
Aprillipäivänä on Ranskassa varottava selkämystään. Sillä joku saattaa läppäistä selkääsi kalan kuvan, jolloin olet huhtikuun kala eli poisson d’avril, mille tietenkin sitten hihitellään.
Kepposia on tehtailtu runsaasti myös julkisuudessa. On väitetty, että meren alla kulkeva Eurostar-juna kulkee Pariisista Yhdysvaltoihin, että Alsacen valinta poliisiautoksi on Bugatti veyron, että Louén kananmunia aletaan tuoda asiakkaille drone-lennokeilla tunnin sisällä munimisesta, että Euroopan suurin tulivuori Puy Mary alkaa heräillä Cantalin alueella, että Ranskan posti ryhtyy tulostamaan postitoimistoja 3D-tulostimilla, että Bretagnessa tuotetaan kirahvinmaitojogurttia ja että niin ikään Bretagnesta on löydetty lohikäärme, Dragonus armoricus. Löydön tehnyt taho vetoaa ihmisiä mobilisoitumaan jotta Bretagnen viimeinen lohikäärme saataisiin säilytettyä.
Ranskaa päivästä päivään: poisson d’avril (lausutaan ”puasson davril”) – huhtikuun kala eli aprillipila
Aikoinaan vihattu ja nykyään rakastettu Eiffel-torni on Pariisin kiistaton symboli. Mikään muu ei kuvaa Ranskan pääkaupunkia paremmin. Ei Notre Damen katedraali, ei Sacre Coeurin basilika, eikä edes Moulin Rouge. Eiffel-tornin nähdessään tietää, että ollaan Pariisissa. Ainakin näin on Hollywood-elokuvissa, ei taida olla sellaista amerikkalaista elokuvaa, jossa Eiffel ei vähintäänkin vilahtaisi…
Oli miten oli, Eiffel-tornin avaamisesta on tänään tullut kuluneeksi 126 vuotta. Se rakennettiin Pariisin maailmannäyttelyä varten vuosien 1887 ja 1889 välillä, ja vaikka muut näyttelyn osaset purettiin, torni jäi. Nimensä torni on saanut suunnittelijaltaan Gustave Eiffeliltä, joskin sitä kutsutaan myös rautarouvaksi, la Dame de Fer. Täältä voi käydä kurkistamassa tornin rakennusvaiheita ja täältä aikakauden piirroksia tornin avajaisista.
Ranskaa päivästä päivään: Eiffel-torni – la Tour Eiffel (lausutaan ”tur eifel”)
Kuvalla ei ole yhteyttä tämänpäiväiseen lento-onnettomuuteen. Vuoret vain ovat samalta alueelta.
Ranskaan on jälleen julistettu maansuru. Tällä kertaa Ranskan alpeilla sattuneen lentokoneonnettomuuden vuoksi, jossa kuoli 150 ihmistä. Päivän kuva on sieltä suunnalta, Isèrestä, läheltä Sisteronia. On kohtalon ivaa, että Barcelonasta Düsseldorfiin matkalla ollut lentokone putosi lähellä pikku-Barcelonaa eli Barcelonnetten kaupunkia.
Surullista, ei tähän muuta voi sanoa.
Onnettomuuteen johtaneita tapahtumia tutkitaan kiivaasti ja uhreja etsitään lumisilta vuorilta. Tähän mennessä on kerrottu, että tuntemattomasta syystä kone menetti äkillisesti runsaasti lentokorkeuttaan, kone ei lähettänyt hätäsanomaa, että sääolosuhteet olivat hyvät ja että onnettomuutta edelsi voimakas ääni, joka muistutti yli lentävän hävittäjän ääntä.
Pääministeri Manuel Valls on sanonut, että mitään teoriaa ei suljeta pois onnettomuuden syytä etsiessä. Jäämme siis odottamaan, mitä tuleman pitää.
(Muokkasin päivän tekstiä ja jätin paljon pois. Sillä mitäpä niistä juuri nyt.)
Ranskaa päivästä päivään: lento-onnettomuus – un crash (anglisismi; lausutaan ”krash”)
Auringonpimennyksen jälkeen Ranskassa ihmeteltiin vuosisadan vuorovesi-ilmiötä. No, ei nyt sentään ihan vuosisadan, sillä seuraava yhtä komea nähdään 18 vuoden kuluttua. Meri kumminkin katosi ja tuli takaisin erityisen suurella erolla tänä viikonloppuna, ja sitä saattoi ihailla sekä Englannin kanaalilla että Atlantin rannoilla. Päivän kuva on Mont Saint-Michelin luostarista laskuveden aikaan. Ei vuosisadan komeimpaan, vaan ihan tavalliseen. Hieno se on silloinkin.
Ranskaa päivästä päivään: vuorovesi – la marée (lausutaan ”maree” eli /maʀe/)
Place de Finlanden bussipysäkki Pariisissa lyhyen matkan päässä Eiffel-tornilta. Tosin Suomen aukio on siellä lähetystön, ei talvisodan vuoksi…
Tänään vietetään talvisodan päättymisen päivää, ja vaikka se ei näy Ranskassa, se voisi näkyä kyllä. Sillä Ranskalla oli kuin olikin osansa Suomen ja Neuvostoliiton välisessä sodassa. Sanotaan jopa, että Ranskan apu Suomelle saattoi olla ratkaiseva rauhaa solmittaessa.
Ranska lähetti Suomelle aseita, taistelukoneita ja sotamateriaalia (sekä kenttäsairaalan ja kymmenen ambulanssia naispuolisine kuljettajineen!), ja tarkoituksena oli lähettää myös taistelujoukkoja – mikä saattoi vaikuttaa Stalinin kiinnostukseen allekirjoittaa pikaisesti rauhansopimus. Ranskassa hallitus puolestaan joutui hajoamaan, kun avunanto Suomelle ei onnistunut.
Pyyteettömästi suomalaisia ystäviäänkö Ranska sitten olisi tullut auttamaan? Tuskin. Ranska halusi pysäyttää kommunistit ja pitää sodan kaukana omilta rajoiltaan, sanotaan. No, kukapa sitä sotimaan ihan huvikseen haluaisikaan… Aiheesta on joka tapauksessa kirjoitettu kirjakin.
Täältä puolestaan löytyy reippaan tunnin pituinen talvisotadokkari ranskaksi.
Ranskaa päivästä päivään: Talvisota – la Guerre d’Hiver (lausutaan ”ger d’iver” eli /gɛʀ/ + /ivɛʀ/)
Kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi esittelen teille Pariisin pormestarin, Anne Hidalgon. Viime vuonna pormestarinpaikasta kilpaili yllättäen kaksikin naista, sosiaalidemokraattien Anne Hidalgo ja UMP:n eli paikallisen Kokoomuksen Nathalie Kosciusko-Morizet eli tuttavallisemmin NKM.
Kiivaan taiston jälkeen Hidalgo vei potin, ja Pariisi sai paitsi naisen, myös maahanmuuttajan pormestarikseen. Espanjalaissyntyisellä Hidalgolla on kaksoiskansalaisuus.
Huhujen mukaan rouva pormestari on myös nykyisen presidentin entinen rakastajatar ja tämän aviottoman lapsen äiti. Mutta kuten sanottu, ne ovat vahvistamattomia, joskin sinnikkäitä, huhuja.
Ranskaa päivästä päivään: nainen – une femme (lausutaan /fam/)
Kitarataituri Manitas de Plata poistui keskuudestamme toissapäivänä Montpellierissä 93 vuoden ikäisenä. Manitas, oikealta nimeltään Ricardo Baliardo, syntyi vuonna 1921 Sètessä Etelä-Ranskassa romaniperheeseen. Karavaanissa, kertoo Wikipedia, ja siksi valitsin tämän päiväiseksi kuvaksi entisaikain mustalaiskaravaanin, jonka kuvasin pari vuotta sitten Saintes-Maries-de-la-Merin pikkukaupungissa mustalaisjuhlan alla. Siellä Manitaskin aikoinaan kitaraansa soitti.
Manitas de Plata voisi olla paljon kuuluisampikin. Hän on myynyt 93 miljoonaa albumia, soittanut Gipsy Kingsien kanssa, kaveerannut niin Picasson kuin Dalinkin kanssa ja hänet on ikuistanut valokuviinsa kuuluisa ranskalaiskuvaaja Lucien Clergue. Mutta se, miksi hän todellakin voisi olla paljon tunnetumpi, on hänen taiturimainen soittotaitonsa. Minäkin tutustuin häneen vasta kuolinuutisen luettuani… Tutustu sinäkin, jos nimi vielä ei ollut tuttu. Tämä vie uskomattomalle matkalle kitaramusiikin syövereihin, samoin tämä, tämä ja tämä. Upeaa, ei voi juuri muuta sanoa. Kevyitä multia ”pienille hopeakäsille”!
Ranskaa päivästä päivään: asuntovaunu – une caravane (lausutaan ”karavan” eli /kaʀavan/)
Hyppy pääkaupunkiin. Eilen muisteltiin Pariisin vapautusta 70 vuotta sitten, ja pääministeri Manuel Valls kiitteli puheessaanPariisin poliisia, joka oli osoittanut vastarintaa lakkoillessaan natsimiehittäjiä vastaan hetkeä ennen pääkaupungin vapauttamista.
Myös Pariisia pommitettiin toisen maailmansodan lopulla. Lähiöitä ennen kaikkea, mutta myös keskustaa. Viidenteen kaupunginosaan, josta tämä kuva on, pudotettiin palopommeja. Marseillen, Saint-Malon ja Toulonin talojen kaltaisia rakennuksia löytyy toki Pariisistakin, omista arkistoistani löytyi vain tämä, missä Pariisin moskeijan takana nousee melko tylsän näköinen rakennus. Onko se pommitusten jälkeen siihen rakennettu vai muuten vaan, en tiedä.
Uutiskuvaa Pariisin pommituksista löytyy täältä (v. 1943) ja tapahtumista ennen Pariisin vapauttamista täältä (v.1944)
Mutta Pariisin moskeijaan ja toiseen maailmansotaan liittyy tarinoita, joiden soisi nousevan nykyisessä ilmapiirissä uudelleen esiin. Moskeija nimittäin toimi vastarintaliikeen yhtenä pääpaikkana, ja sen suojissa piileskeli britannialaisia laskuvarjohyppääjiä sekä juutalaisia. Pariisin muslimit antoivat juutalaisille väärennetyt paperit, joiden verukkeella nämä menivät arabeista ja säästyivät keskitysleireiltä. Samaiset muslimit auttoivat juutalaisia pakenemaan Ranskasta Algeriaan.
Nykyään Pariisin moskeija tunnetaan myös hammamista sekä arabialaisesta kahvilastaan. Historiallisten monumenttien listaan moskeija kirjattiin vuonna 1983. Ja tästä kun jatkaa matkaa, tullaan Jardin des Plantes -puistoon, jota myöskin pommitettiin toisen maailmansodan lopulla.
Ranskaa päivästä päivään: moskeija – une mosquée (lausutaan ”moske” eli [mɔske])
Kun Suomessa juhlittiin yötöntä yötä (likimain viikkoa ennen Johannes Kastajan päivää!), seurattiin Ranskassa ooppera- ja lauluesityksiä suorana radio- ja tv-lähetyksenä Orangen roomalaisesta teatterista (kuvassa). Yli kolme tuntia musiikkia ja noin kaksi sataa artistia! No hyvä on, lukuun taisi mahtua myös orkesteri ja kuorot, mutta silti. Komeaa oli, Carmenia ja kaikkea. Täällä pääsee hiukan tunnelmiin.
Ranska päivästä päivään 