historia

Hanhiemon satujen lähteillä

googledoodle_charlesperraultGooglen doodlet muistuttavat milloin mistäkin, kuten tänään monsieur Charles Perrault’n syntymäpäivistä. Nimi ei ole ehkä tuttu, mutta työt ovat: olet varmastikin lukenut Hanhiemon tarinoita (Les Contes de ma mère l’Oie)?

Charles Perrault syntyi 12. tammikuuta 1628 (eli 388 vuotta sitten) porvarisperheeseen Pariisissa. Aikuisiällään hän toimi juristina ja julkisten rakennusten tarkastajana sekä kirjailijana, joka erikoistui uskonnollisiin teksteihin ja kansansatujen keräämiseen. Perrault nimettiin myös Ranskan akatemiaan, jonka päätarkoitus on vaalia ranskan kieltä.

Charles Perrault puhui modernin puolesta ja vanhaa vastaan (tai nostaen ne pikemminkin rinnakkain ja aiheuttaen siten skandaalin) ja oli sikälikin edistyksellinen, että vaimonsa kuoleman jälkeen hän keskittyi lastensa kasvattamiseen – mihin luonnollisesti opettavaiset tarinat liittyvät.

Hanhiemon tarinat ovat päätyneet meidän iloksemme itsensä aurinkokuningas Ludvig XIV:n hovin kautta. Perrault kun kertoi niitä hovia huvittaakseen eläväisellä tyylillään. Hovi sai kuulla tarinoita Prinsessa Ruususesta, Saapasjalkakissasta, Punahilkasta, Peukaloisesta ja Tuhkimosta – kauan ennen Grimmin veljeksiä ja Disneyä!

Tarinoiden alkuperäisversiot moraalisine opetuksineen on saatavilla myös suomeksi, ntamo-kustantamon valikoimasta. Suomennos on vuodelta 1922 ja kuvat itsensä Gustave Dorén.

Heinäkuun neljästoista

ilotulituksetRanskassa ei juhlita tänään itsenäisyyttä, vaan vallankumousta. Heinäkuun neljäntenätoista 1789 pariisilaiset valtasivat Bastiljin vankilan, ja siitä alkoi uusi vaihe sekä Ranskan että maailman historiassa:  kuningas mestattiin (1793) ja alkoi tasavallan aika.

Joten tänään on sitten vapaapäivä kaikille. Televisiosta voi seurata Pariisin sotilasmarssia, jollei paikan päälle pääse, ja muuten juhlitaan katutanssiaisten ja ilotulitusten muodossa. Ellei sitten juhlittu jo eilen. Pikkukaupungeissa ilotulitukset järjestetään nimittäin päivää ennen, isommissa varsinaisena juhlapäivänä.

Entä keitä Bastiljin vankilassa oli tuona kohtalokkaana päivänä? Neljä väärentäjää, kaksi mielipuolta ja yksi aristokraatti. Toinen hulluista oli irlantilainen, joka uskoi olevansa Jeesus, Julius Caesar tai Ludvig IX Pyhä, aristokraatin taas olivat lähettäneet vankilaan sukulaiset ja syyttäneet tätä sukurutsasta. Oliko näin todella tapahtunut vai oliko kyse perintörahoista, jää arvoitukseksi. Yhden vangeista sanotaan kieltäytyneen lähtemästä ennen kuin olisi saanut syötyä fasaani-illallisensa loppuun. Vankilan avaimen sai markiisi ja kenraali Lafayette, joka puolestaan antoi sen lahjana Yhdysvaltain presidentti George Washingtonille. Näitä pikku anekdootteja oli kerännyt päivän kunniaksi brittiläinen Express.

Ranskaa päivästä päivään: ilotulitus – le feu d’artifice (lausutaan ”fö dartifis”, kuuntele täällä)

Pumpulisiteen keksijän katu

guerinRanskalaiset kadut on usein nimetty merkkihenkilöiden, kuten poliitikkojen, kirjailijoiden ja lääkäreiden mukaan. Toisinaan katukylteissä on pieni selitys, kuka mahtaa kyseessä olla, toisinaan pelkät synnyin- ja kuolinvuodet.

Eli kuka mahtaa esimerkiksi olla Alphonse Guérin, jolle on omistettu kadut ainakin Rennesissä ja Ploërmelissä Bretagnessa?

Kyseessä on lääkäri ja kirurgi, joka on jättänyt nimensä historiaan keksittyään antiseptisen pumpulisiteen* (pansement ouaté) Pariisin piirityksen aikana vuonna 1870. Tältä pohjalta työtä jatkoivat suuremmalle yleisölle tutummat herrat Lister ja Pasteur. Keksinnön ansiosta Guérinia kutsutaan myös aseptisen metodin (eli bakteerittomuuden) isäksi. (Sen tavallisen laastarin keksimisen kunnia menee puolestaan Amerikkaan, mutta se onkin toinen juttu se.)

Alphonse Guérin syntyi Ploërmelissä Bretagnessa vuonna 1816 ja kuoli Pariisissa 1895. Hänet on haudattu Brocélianden metsään Ploërmelin lähelle. Sen sijaan hänen kunniakseen valmistettu patsas joutui saksalaisten kanuunamateriaaliksi toisen maailmansodan aikana.

Ranskaa päivästä päivään: laastari, side – un pansement (lausutaan ”pansman” eli  /pɑ̃smɑ̃/, kuuntele täällä)

*En löytänyt sanalle pansement ouaté suoraa suomenkielistä vastinetta, joten jos tiedät paremmin, jätä viestiä kommenttilaatikkoon!

CIA:n myrkyttämä ranskalaiskylä

pontsaintesprit

Pont Saint Esprit, Gard, Languedoc-Roussillon

Vuonna 1951 eteläranskalaisessa Pont Saint Espritin pikkukaupungissa alkoi tapahtua kummia. Ihmiset kuvittelivat olevansa lentokoneita, että heidän sydämensä irtosivat tai käärmeet söivät heidän vatsaansa. Useita kuoli, ja moni vietiin hullujenhuoneelle.

Tapauksesta syytettiin paikallisen leipomon pilaantunutta leipää, toiset epäilivät että leipä oli myrkytetty.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin amerikkalainen tutkiva journalisti alkoi penkoa asiaa uudestaan ja löysi viitteitä, että CIA olisi teon takana ja että leipätaikinaan oli lisätty dietyyliamiinia, joka on LSD:n osa.

No, Pont Saint Espritistä löytyy jo pieni kertomus MonAccentin puolelta. Mutta miksi se on jälleen ajankohtainen?

Koska myöhään eilisiltana Ranskan televisio esitti dokumenttielokuvan Un village empoisonné par la CIA ? eli CIA:n myrkyttämä kylä? Paitsi Pont Saint Espritin tapauksesta, kertoo dokumentti ennen kaikkea amerikkalaisista ihmiskokeista, pääosin Yhdysvalloissa. Se valottaa myös taustoja: toisen maailmansodan jälkeen natsilääkäreitä siirrettiin Yhdysvaltoihin, ja kokeita suoritettiin kylmän sodan hengessä. Kokeissa selvitettiin mm. miten erilaiset huumeet vaikuttavat ihmismieleen, miten ilmaan ruiskutetut bakteerit vaikuttavat massoihin, miten ihmisestä tehdään ohjailtava tappokone, jne.

Entä miksi kaukainen Pont Saint Esprit? Miksi viattomat siviilit, naiset, lapset ja vanhukset? Ehkäpä siksi, että Pont Saint Esprit oli sosialisteihin päin kallellaan. Ja tuon ajan amerikkalaisille sosialist oli punainen, siis vihollinen. Mutta mitä tiesivät Ranskan viranomaiset moisesta kokeesta?

Tunnin pituinen dokumentti esitetään uudestaan keskiviikkona 15.7. klo 00.55, ja toistaiseksi sen voi katsoa netissä TV3:sen sivuilla.

Ranskaa päivästä päivään: myrkyttää – empoisonner (lausutaan ”ampuažone” eli  /ɑ̃pwazɔne/, kuuntele täällä)

1782

ristiSinä vuonna, kun tämä risti taottiin ja laitettiin paikoilleen pieneen eteläranskalaiseen kylään…

…julkaistiin upseeri-liikemis-vapaamuurari-kirjailija Pierre Choderlos de Laclos’n romaani Les Liasons dangereuses, joka pari sataa vuotta myöhemmin päätyi valkokankaille mm. elokuvissa Valheet ja viettelijät (1988) sekä Valmont (1989)

…amiraali Pierre André de Suffren voitti britit useammassakin taistelussa Ceylonissa ja Intian valtamerellä

…ensimmäinen yksityinen pankki avattiin Yhdysvalloissa ja ranskalainen pankkiiri perusti Espanjan kansallispankin

…ranskalais-espanjalaiset joukot valtasivat Menorcan saaren

…Sveitsissä teloitettiin viimeinen nainen noituudesta syytettynä

…Bangkokin kaupunki perustettiin

…Venäjä ja Tanska solmivat ystävyys- ja kauppasopimuksen

…juutalaiset päästettiin Wienin kirjastoon

…Versailles’n Petit Trianonin suunnitellut arkkitehti Ange-Jacques Gabriel kuoli ja

…Marie-Antoinetten siskontyttö ja Ranskan viimeinen kuningatar Marie Amélie Thérèse syntyi.

Aiemmat vuosilukukatsaukset täällä.

Lähteet: 1782 en France/Wikipedia ja 1782/Wikipedia

(Kuva on vuodelta 2010, taivas on sininen ilman keinotekoista valkoista huntua.)

Ranskaa päivästä päivään: 1782 – mille-sept-cent-quatre-vingt-deux (lausutaan ”milsetsankatrvändö”)

Parturin merkki

jp0315parturiLuulisi, että puna-valko-siniraidallinen parturin merkki olisi alunperin Ranskasta, mutta ei. Näitä värejä on käytetty pyörivissä parturintolpissa lähinnä Yhdysvalloissa, muualla tavallisempi väritys on punavalkoinen.

Parturintolppien historia juontaa kuitenkin keskiajan Eurooppaan. Wikipedian mukaan parturit toimittivat tuolloin myös pieniä kirurgisia leikkauksia ja hampaiden poistoa, ja tolppien ympärille kietaistiin veriset liinat.

Vuonna 1163 parturit ja kirurgit erotettiin toisistaan Ranskan Toursissa, ja vuoden 1210 tienoilla Pariisissa sovittiin, että selvyyden vuoksi kirurgit käyttävät pitkää ja etenkin armeijan leivissä palvelleet parturi-kirurgit lyhyttä takkia.

Vaikka trikolori onkin erityisesti amerikkalaisten parturiliikkeiden väri, näkyy noita siis joskus myös Ranskassa. Värien symboleiksi sanotaan seuraavaa: sininen viittaa salonkiin, valkoinen liinoihin ja punainen vereen, joskin Yhdysvalloissa väritys saattaa viitata ihan vaan Ranskaan ja siten parturipuotien alkuperään.

Ranskaa päivästä päivään: parturintolppa – enseigne de barbier / coiffeur, poteau de barbier (lausutaan ”anseñ dö barbje / kuafför, potoo dö barbje” eli  /ɑ̃sɛɲ/)

Kuningas murskaa vastustajat

ma190914patsasVoisiko sitä paremmin enää ilmaista? Siellä ne ovat, vastustajat, kuninkaan ratsun jaloissa.

Tämä kuningas muistetaan kuitenkin pikemmin taiteista kuin taisteluista. Kyseessä on nimittäin renessanssikuningas Frans I eli François 1er, jonka ansioista Mona Lisa on esillä Louvren taidemuseossa. Taiteita rakastava Frans I nimittäin kutsui Leonardo da Vincin viettämään viimeisiä vuosiaan Ranskaan. Leonardo otti tarjouksen vastaan ja tärkeimmät maalaukset mukaansa ja muutti asumaan ja työskentelemään Amboisen kaupunkiin aina kuolemaansa saakka vuonna 1519.

Frans I:n jäljiltä on myös kaksi Ranskan tärkeimmistä linnoista: Fontainebleau sekä Chambordin linna, joista jälkimmäisen valmistumista kuningas ei tosin ehtinyt nähdä ennen kuolemaansa vuonna 1547.

Ranskaa päivästä päivään: renessanssi – Renaissance (lausutaan ”rönessans” eli  /ʀ(ə)nɛsɑ̃s/) (Jos joku nuori opiskelija ihmettelee [itseni tavoin kun olin nuori lukiolainen], miksi renessanssissa on neljä s-kirjainta, niin se johtuu siitä, että sana tulee ranskasta ja tarkoittaa uudestisyntymistä. Miksi sanaa ei sitten kirjoiteta ääntämyksen mukaisesti suomeksi vaikkapa rönessanssi, onkin ihan toinen juttu, johon en ota sen kummemmin kantaa.)