Hanhiemon satujen lähteillä

Googlen doodlet muistuttavat milloin mistäkin, kuten tänään monsieur Charles Perrault’n syntymäpäivistä. Nimi ei ole ehkä tuttu, mutta työt ovat: olet varmastikin lukenut Hanhiemon tarinoita (Les Contes de ma mère l’Oie)?

Charles Perrault syntyi 12. tammikuuta 1628 (eli 388 vuotta sitten) porvarisperheeseen Pariisissa. Aikuisiällään hän toimi juristina ja julkisten rakennusten tarkastajana sekä kirjailijana, joka erikoistui uskonnollisiin teksteihin ja kansansatujen keräämiseen. Perrault nimettiin myös Ranskan akatemiaan, jonka päätarkoitus on vaalia ranskan kieltä.

Charles Perrault puhui modernin puolesta ja vanhaa vastaan (tai nostaen ne pikemminkin rinnakkain ja aiheuttaen siten skandaalin) ja oli sikälikin edistyksellinen, että vaimonsa kuoleman jälkeen hän keskittyi lastensa kasvattamiseen – mihin luonnollisesti opettavaiset tarinat liittyvät.

Hanhiemon tarinat ovat päätyneet meidän iloksemme itsensä aurinkokuningas Ludvig XIV:n hovin kautta. Perrault kun kertoi niitä hovia huvittaakseen eläväisellä tyylillään. Hovi sai kuulla tarinoita Prinsessa Ruususesta, Saapasjalkakissasta, Punahilkasta, Peukaloisesta ja Tuhkimosta – kauan ennen Grimmin veljeksiä ja Disneyä!

Tarinoiden alkuperäisversiot moraalisine opetuksineen on saatavilla myös suomeksi, ntamo-kustantamon valikoimasta. Suomennos on vuodelta 1922 ja kuvat itsensä Gustave Dorén.

Heinäkuun neljästoista

Ranskassa ei juhlita tänään itsenäisyyttä, vaan vallankumousta. Heinäkuun neljäntenätoista 1789 pariisilaiset valtasivat Bastiljin vankilan, ja siitä alkoi uusi vaihe sekä Ranskan että maailman historiassa:  kuningas mestattiin (1793) ja alkoi tasavallan aika.

Joten tänään on sitten vapaapäivä kaikille. Televisiosta voi seurata Pariisin sotilasmarssia, jollei paikan päälle pääse, ja muuten juhlitaan katutanssiaisten ja ilotulitusten muodossa. Ellei sitten juhlittu jo eilen. Pikkukaupungeissa ilotulitukset järjestetään nimittäin päivää ennen, isommissa varsinaisena juhlapäivänä.

Entä keitä Bastiljin vankilassa oli tuona kohtalokkaana päivänä? Neljä väärentäjää, kaksi mielipuolta ja yksi aristokraatti. Toinen hulluista oli irlantilainen, joka uskoi olevansa Jeesus, Julius Caesar tai Ludvig IX Pyhä, aristokraatin taas olivat lähettäneet vankilaan sukulaiset ja syyttäneet tätä sukurutsasta. Oliko näin todella tapahtunut vai oliko kyse perintörahoista, jää arvoitukseksi. Yhden vangeista sanotaan kieltäytyneen lähtemästä ennen kuin olisi saanut syötyä fasaani-illallisensa loppuun. Vankilan avaimen sai markiisi ja kenraali Lafayette, joka puolestaan antoi sen lahjana Yhdysvaltain presidentti George Washingtonille. Näitä pikku anekdootteja oli kerännyt päivän kunniaksi brittiläinen Express.

Ranskaa päivästä päivään: ilotulitus – le feu d’artifice (lausutaan ”fö dartifis”, kuuntele täällä)

Pumpulisiteen keksijän katu

Ranskalaiset kadut on usein nimetty merkkihenkilöiden, kuten poliitikkojen, kirjailijoiden ja lääkäreiden mukaan. Toisinaan katukylteissä on pieni selitys, kuka mahtaa kyseessä olla, toisinaan pelkät synnyin- ja kuolinvuodet.

Eli kuka mahtaa esimerkiksi olla Alphonse Guérin, jolle on omistettu kadut ainakin Rennesissä ja Ploërmelissä Bretagnessa?

Kyseessä on lääkäri ja kirurgi, joka on jättänyt nimensä historiaan keksittyään antiseptisen pumpulisiteen* (pansement ouaté) Pariisin piirityksen aikana vuonna 1870. Tältä pohjalta työtä jatkoivat suuremmalle yleisölle tutummat herrat Lister ja Pasteur. Keksinnön ansiosta Guérinia kutsutaan myös aseptisen metodin (eli bakteerittomuuden) isäksi. (Sen tavallisen laastarin keksimisen kunnia menee puolestaan Amerikkaan, mutta se onkin toinen juttu se.)

Alphonse Guérin syntyi Ploërmelissä Bretagnessa vuonna 1816 ja kuoli Pariisissa 1895. Hänet on haudattu Brocélianden metsään Ploërmelin lähelle. Sen sijaan hänen kunniakseen valmistettu patsas joutui saksalaisten kanuunamateriaaliksi toisen maailmansodan aikana.

Ranskaa päivästä päivään: laastari, side – un pansement (lausutaan ”pansman” eli  /pɑ̃smɑ̃/, kuuntele täällä)

*En löytänyt sanalle pansement ouaté suoraa suomenkielistä vastinetta, joten jos tiedät paremmin, jätä viestiä kommenttilaatikkoon!

CIA:n myrkyttämä ranskalaiskylä

Pont Saint Esprit, Gard, Languedoc-Roussillon

Vuonna 1951 eteläranskalaisessa Pont Saint Espritin pikkukaupungissa alkoi tapahtua kummia. Ihmiset kuvittelivat olevansa lentokoneita, että heidän sydämensä irtosivat tai käärmeet söivät heidän vatsaansa. Useita kuoli, ja moni vietiin hullujenhuoneelle.

Tapauksesta syytettiin paikallisen leipomon pilaantunutta leipää, toiset epäilivät että leipä oli myrkytetty.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin amerikkalainen tutkiva journalisti alkoi penkoa asiaa uudestaan ja löysi viitteitä, että CIA olisi teon takana ja että leipätaikinaan oli lisätty dietyyliamiinia, joka on LSD:n osa.

No, Pont Saint Espritistä löytyy jo pieni kertomus MonAccentin puolelta. Mutta miksi se on jälleen ajankohtainen?

Koska myöhään eilisiltana Ranskan televisio esitti dokumenttielokuvan Un village empoisonné par la CIA ? eli CIA:n myrkyttämä kylä? Paitsi Pont Saint Espritin tapauksesta, kertoo dokumentti ennen kaikkea amerikkalaisista ihmiskokeista, pääosin Yhdysvalloissa. Se valottaa myös taustoja: toisen maailmansodan jälkeen natsilääkäreitä siirrettiin Yhdysvaltoihin, ja kokeita suoritettiin kylmän sodan hengessä. Kokeissa selvitettiin mm. miten erilaiset huumeet vaikuttavat ihmismieleen, miten ilmaan ruiskutetut bakteerit vaikuttavat massoihin, miten ihmisestä tehdään ohjailtava tappokone, jne.

Entä miksi kaukainen Pont Saint Esprit? Miksi viattomat siviilit, naiset, lapset ja vanhukset? Ehkäpä siksi, että Pont Saint Esprit oli sosialisteihin päin kallellaan. Ja tuon ajan amerikkalaisille sosialist oli punainen, siis vihollinen. Mutta mitä tiesivät Ranskan viranomaiset moisesta kokeesta?

Tunnin pituinen dokumentti esitetään uudestaan keskiviikkona 15.7. klo 00.55, ja toistaiseksi sen voi katsoa netissä TV3:sen sivuilla.

Ranskaa päivästä päivään: myrkyttää – empoisonner (lausutaan ”ampuažone” eli  /ɑ̃pwazɔne/, kuuntele täällä)

1782

Sinä vuonna, kun tämä risti taottiin ja laitettiin paikoilleen pieneen eteläranskalaiseen kylään…

…julkaistiin upseeri-liikemis-vapaamuurari-kirjailija Pierre Choderlos de Laclos’n romaani Les Liasons dangereuses, joka pari sataa vuotta myöhemmin päätyi valkokankaille mm. elokuvissa Valheet ja viettelijät (1988) sekä Valmont (1989)

…amiraali Pierre André de Suffren voitti britit useammassakin taistelussa Ceylonissa ja Intian valtamerellä

…ensimmäinen yksityinen pankki avattiin Yhdysvalloissa ja ranskalainen pankkiiri perusti Espanjan kansallispankin

…ranskalais-espanjalaiset joukot valtasivat Menorcan saaren

…Sveitsissä teloitettiin viimeinen nainen noituudesta syytettynä

…Bangkokin kaupunki perustettiin

…Venäjä ja Tanska solmivat ystävyys- ja kauppasopimuksen

…juutalaiset päästettiin Wienin kirjastoon

…Versailles’n Petit Trianonin suunnitellut arkkitehti Ange-Jacques Gabriel kuoli ja

…Marie-Antoinetten siskontyttö ja Ranskan viimeinen kuningatar Marie Amélie Thérèse syntyi.

Aiemmat vuosilukukatsaukset täällä.

Lähteet: 1782 en France/Wikipedia ja 1782/Wikipedia

(Kuva on vuodelta 2010, taivas on sininen ilman keinotekoista valkoista huntua.)

Ranskaa päivästä päivään: 1782 – mille-sept-cent-quatre-vingt-deux (lausutaan ”milsetsankatrvändö”)

Parturin merkki

Luulisi, että puna-valko-siniraidallinen parturin merkki olisi alunperin Ranskasta, mutta ei. Näitä värejä on käytetty pyörivissä parturintolpissa lähinnä Yhdysvalloissa, muualla tavallisempi väritys on punavalkoinen.

Parturintolppien historia juontaa kuitenkin keskiajan Eurooppaan. Wikipedian mukaan parturit toimittivat tuolloin myös pieniä kirurgisia leikkauksia ja hampaiden poistoa, ja tolppien ympärille kietaistiin veriset liinat.

Vuonna 1163 parturit ja kirurgit erotettiin toisistaan Ranskan Toursissa, ja vuoden 1210 tienoilla Pariisissa sovittiin, että selvyyden vuoksi kirurgit käyttävät pitkää ja etenkin armeijan leivissä palvelleet parturi-kirurgit lyhyttä takkia.

Vaikka trikolori onkin erityisesti amerikkalaisten parturiliikkeiden väri, näkyy noita siis joskus myös Ranskassa. Värien symboleiksi sanotaan seuraavaa: sininen viittaa salonkiin, valkoinen liinoihin ja punainen vereen, joskin Yhdysvalloissa väritys saattaa viitata ihan vaan Ranskaan ja siten parturipuotien alkuperään.

Ranskaa päivästä päivään: parturintolppa – enseigne de barbier / coiffeur, poteau de barbier (lausutaan ”anseñ dö barbje / kuafför, potoo dö barbje” eli  /ɑ̃sɛɲ/)

Kuningas murskaa vastustajat

Voisiko sitä paremmin enää ilmaista? Siellä ne ovat, vastustajat, kuninkaan ratsun jaloissa.

Tämä kuningas muistetaan kuitenkin pikemmin taiteista kuin taisteluista. Kyseessä on nimittäin renessanssikuningas Frans I eli François 1er, jonka ansioista Mona Lisa on esillä Louvren taidemuseossa. Taiteita rakastava Frans I nimittäin kutsui Leonardo da Vincin viettämään viimeisiä vuosiaan Ranskaan. Leonardo otti tarjouksen vastaan ja tärkeimmät maalaukset mukaansa ja muutti asumaan ja työskentelemään Amboisen kaupunkiin aina kuolemaansa saakka vuonna 1519.

Frans I:n jäljiltä on myös kaksi Ranskan tärkeimmistä linnoista: Fontainebleau sekä Chambordin linna, joista jälkimmäisen valmistumista kuningas ei tosin ehtinyt nähdä ennen kuolemaansa vuonna 1547.

Ranskaa päivästä päivään: renessanssi – Renaissance (lausutaan ”rönessans” eli  /ʀ(ə)nɛsɑ̃s/) (Jos joku nuori opiskelija ihmettelee [itseni tavoin kun olin nuori lukiolainen], miksi renessanssissa on neljä s-kirjainta, niin se johtuu siitä, että sana tulee ranskasta ja tarkoittaa uudestisyntymistä. Miksi sanaa ei sitten kirjoiteta ääntämyksen mukaisesti suomeksi vaikkapa rönessanssi, onkin ihan toinen juttu, johon en ota sen kummemmin kantaa.)

Kenraali de Gaullen katu

Kenraali de Gaulle, isänmaan vapauttaja

Suuri osa ranskalaisista kaduista on nimetty jonkun henkilön tai tapahtuman mukaan. Yksi suosituimmista on kenraali Charles de Gaulle, jonka mukaan nimettyjä teitä ja katuja löytyy lähes jokaisesta kylästä ja kaupungista. Asiasta on jopa mustaa punaista valkoisella, kuten tästä kartasta (pdf) voi todeta!

De Gaulle muistetaan Ranskassa edelleen suurena sankarina, joka vapautti isänmaan natsi-Saksan ikeestä. Sen sijaan Ranskan Polynesiassa häntä pidetään sotarikollisena kylmän sodan aikaisten ydinkokeiden vuoksi.

Mutta miksi de Gaulle tuli mieleen juuri nyt, on eilinen teema. Ei niinkään ilmastonmuokkauksen ja kemikaalivanojen vuoksi (kokeita toki tehtiin jo tuolloin, kuten tämä video 70 vuoden takaa kertoo), vaan siksi, että juuri sotastrategi de Gaulle irrotti Ranskan Natosta, koska koki Yhdysvaltojen ja Britannian roolin nousseen liian suureksi Naton johdossa. Vasta 43 vuotta myöhemmin, Nicolas Sarkozyn kaudella, Ranska palasi Naton täysjäseneksi.

Vaan mitähän mahtaisi de Gaulle miettiä tämänhetkisestä maailmantilanteesta?

Ranskaa päivästä päivään: katu – une rue (lausutaan ”ry” eli  /ʀy/)

Pariisin vapautus ja moskeijan tarina

Hyppy pääkaupunkiin. Eilen muisteltiin Pariisin vapautusta 70 vuotta sitten, ja pääministeri Manuel Valls kiitteli puheessaan Pariisin poliisia, joka oli osoittanut vastarintaa lakkoillessaan natsimiehittäjiä vastaan hetkeä ennen pääkaupungin vapauttamista.

Myös Pariisia pommitettiin toisen maailmansodan lopulla. Lähiöitä ennen kaikkea, mutta myös keskustaa. Viidenteen kaupunginosaan, josta tämä kuva on, pudotettiin palopommeja. Marseillen, Saint-Malon ja Toulonin talojen kaltaisia rakennuksia löytyy toki Pariisistakin, omista arkistoistani löytyi vain tämä, missä Pariisin moskeijan takana nousee melko tylsän näköinen rakennus. Onko se pommitusten jälkeen siihen rakennettu vai muuten vaan, en tiedä.

Uutiskuvaa Pariisin pommituksista löytyy täältä (v. 1943) ja tapahtumista ennen Pariisin vapauttamista täältä (v.1944)

Mutta Pariisin moskeijaan ja toiseen maailmansotaan liittyy tarinoita, joiden soisi nousevan nykyisessä ilmapiirissä uudelleen esiin. Moskeija nimittäin toimi vastarintaliikeen yhtenä pääpaikkana, ja sen suojissa piileskeli britannialaisia laskuvarjohyppääjiä sekä juutalaisia. Pariisin muslimit antoivat juutalaisille väärennetyt paperit, joiden verukkeella nämä menivät arabeista ja säästyivät keskitysleireiltä. Samaiset muslimit auttoivat juutalaisia pakenemaan Ranskasta Algeriaan.

Nykyään Pariisin moskeija tunnetaan myös hammamista sekä arabialaisesta kahvilastaan. Historiallisten monumenttien listaan moskeija kirjattiin vuonna 1983. Ja tästä kun jatkaa matkaa, tullaan Jardin des Plantes -puistoon, jota myöskin pommitettiin toisen maailmansodan lopulla.

Ranskaa päivästä päivään: moskeija – une mosquée (lausutaan ”moske” eli [mɔske])

Sodan jälkeistä Marseillea

Kun Normandian maihinnousu sai niin häkellyttävän paljon huomiota alkukesästä, niin käännetäänpä katse nyt Provenceen ja sen vapauttamiseen elokuussa 1944.

Marseillen ja Toulousen vapauttamiseksi käytiin ankaria taisteluita elokuun 15. ja 25. päivän välillä. Toulon, joka on perinteisesti ollut Ranskan merivoimien tärkeä tukikohta, tuhoutui lähes kokonaan (joskin superkaunis vanhakaupunki on onneksi säästynyt), ja Marseillekin kärsi paljon. Saksalaiset muun muassa tuhosivat vanhan sataman kaapelisillan, josta nykyään muistuttaa iltaisin valosilta.

Toinen muistuma sodan arvista on vanhaa satamaa reunusta modernien talojen rivistö, jonka alakerroksista löytyy pääosin kahviloita, baareja ja ravintoloita. Talot rakennettiin natsien räjäyttämien talojen paikalle vuosien 1951 ja 1954 välillä, arkkitehtina toimi Fernand Pouillon. Vuonna 1993 ne kirjattiin Ranskan historiallisten monumenttien listalle.

Lisätietoa Pouillonin taloista ja Marseillen uudelleenrakentamisesta löytyy täältä ja vanhaa uutiskuvaa täältä.

Ja kuin ihmeen kaupalla, talorivistöjen väliin jää yksi kaunis vanha rakennus. Se toimii nykyään Marseillen kaupungintalona, ja sen takaa löytyy yksi Marseillen upeimmista rakennuksista, 1600-luvulla toimineen kauppiaan kotitalo, La Maison Diamantée.

Ranskaa päivästä päivään: historiallinen monumentti – monument historique (lausutaan ”monyman istorik”), lisätietoa täältä.

Tuliainen Mauritiukselta

Tämä täti näyttää käyneen Mauritiussaarella, ranskaksi Île Maurice, entiseltään nimeltä îsle de France, ja joka on siis Mauritiuksen pääsaari. Tuliaiskassiin on kirjailtu Mauritiuksen kansallislintu, sukupuuttoon hävinnyt dodo eli drontti.

Satunnainen kadulla bongattu kassi vie meidät historiakatsaukselle Mauritiuksen asuttajiin: 900-luvulla Mauritiuksella asuivat malajit ja arabit, 1500-luvulla tulivat portugalilaiset. 1598 saaren ottivat haltuunsa hollantilaiset, joiden aikana dodot katosivat. 1700-luvulla saarella tulivat Madagaskarin merirosvot, joilta saari anastettiin Aurinkokuningas Ludvig XIV:n nimissä. Napoleonin sotien jälkeen valta siirtyi vuonna 1814 Mauritiuksella ranskalaisilta briteille. Kun orjuus muutama kymmenen vuotta myöhemmin lopetettiin, saarelle tuotiin intialaisia työläisiä. Autonomian saari sai toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 ja täyden itsenäisyyden vuonna 1968, mutta tasavallaksi se julistettiin vasta vuonna 1992. Saarivaltio kuuluu frankofoniseen maailmaan – mikä selittää kassin kyljessä olevan ranskankielisen nimen – mutta virallinen kieli on brittien jäljiltä englanti. Rahayksikkö puolestaan rupia.

Ranskaa päivästä päivään: ranskankielinen / frankofoninen maailma – la Francophonie (lausutaan ”frankofoni”)

Nostradamusta kirjatorilla

Mitäkö ranskalaiselta kirjatorilta löytyy? No esimerkiksi Nostradamuksesta kertova teos.

Jätetään tällä kertaa hänen ennustuksensa väliin ja kerrotaan vain, että Nostradamus eli Michel de Nostredame oli siis 1500-luvulla elänyt ranskalaislääkäri ja astronomi, joka kirjasi ylös tulevaisuuden ennusteitaan. Nuo ennusteet on kirjoitettu melkoisen kryptisesti ja ovat siis tulkinnalle avoimia, mutta kovin monen katsotaan käyneen toteen.

Michel de Nostredame syntyi Etelä-Ranskassa Saint-Rémy-de-Provencen kylässä, missä hänen synnyinkotiansa voi käydä katsomassa ulkopuolelta (vaan ei sisäpuolelta, koska joku asuu siellä; mahtaakin olla mielenkiintoinen kotitalo asua!). Ennustuksensa hän kirjoitti muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Salon-de-Provencessa. Tämä talo on muutettu museoksi, jossa pääsee (ranskaksi) aikamatkalle Nostradamuksen maailmaan.

Otetaan sittenkin yksi ennustus esimerkkinä (napattu netistä):

CENTURIE I:55

Babyloniaa vastassa olevalla ilmansuunnalla
tulee verenvuodatus olemaan suuri:
Maalla, merellä, ilmassa, taivas on tavaton.
Oppisuuntia, nälkää, valta-asemia, ruttoa, sekaannusta.

Kuulostaa tutulta… Mutta mitä hän tällä yrittää siis sanoa? Siinäpä pulma meille pyöriteltäväksi.

Ranskaa päivästä päivään: profetia – une prophétie (lausutaan ”profesii” eli [prɔfesi])

 

1630

Sinä vuonna, kun tämä bretagnelaistalo rakennettiin…

…Eurooppaa repinyt kolmikymmenvuotinen sota oli täydessä vauhdissa…

…ruttoepidemia levisi Italiassa Venetsiaan asti…

…Ranskan armeija ylitti Cenis-vuoren ja valloitti Italiaa…

…kuningas Ludvig XIII aloitti sodan Habsburgeja vastaan…

…Clérmont ja Montferrand Aveyronin alueella Keski-Ranskassa yhdistyivät Clérmont-Ferrandiksi (jona kaupunki tunnetaan edelleen)…

…kuningataräiti Maria de’ Medici koitti päästä eroon liikaa vaikutusvaltaa saaneesta kardinaali Richeliusta, mutta Versaillesiin vetäytynyt sairasteleva kuningas Ludvig XIII antoi tukensa kardinaalilleen. Taiston hävinnyt leskikuningatar joutui peräytymään ja lähtemään maanpakoon. Tapahtuma tunnetaan nimellä Journée des dupes eli petosten päivä.

Lisäksi Englannin ja Skotlannin kuningas Kaarle II syntyi ja saksalainen tähtitieteilijä Johannes Kepler kuoli.

Näitä meille kertoilee jälleen WIkipedia.

Ranskaa päivästä päivään: tuhatkuusisataakolmekymmentä – mille six cent quatre (lausutaan ”mil-sis-san-katr”)