Juhannuksia ja musiikkia

orange_teatteriKun Suomessa juhlittiin yötöntä yötä (likimain viikkoa ennen Johannes Kastajan päivää!), seurattiin Ranskassa ooppera- ja lauluesityksiä suorana radio- ja tv-lähetyksenä  Orangen roomalaisesta teatterista (kuvassa). Yli kolme tuntia musiikkia ja noin kaksi sataa artistia! No hyvä on, lukuun taisi mahtua myös orkesteri ja kuorot, mutta silti. Komeaa oli, Carmenia ja kaikkea. Täällä pääsee hiukan tunnelmiin.

Juhannusviikko jatkuu Ranskassa sunnuntain isänpäivällä ja musiikin juhlalla, ja 24. päivä* roihuavat kokot. Ainakin pikkukylissä ja meren rannalla. Jossain kumminkin. Hyvää juhannuksen aikaa siis kaikille!

*Lisäys myöhemmin: itse asiassa aika usein 27. päivä eli viikonloppuna kumminkin.

Ranskaa päivästä päivään: teatteri– un théâtre (lausutaan ”teatr” eli [teatr], kuuntele täällä)

Advertisements

2 comments

  1. Hui tulihan on vaarallista ! Ihmettelen suuresti, että TUKES ei ole vielä kieltänyt avotulen tekoa yleisötilaisuuksissa eli juhannuskokon polttamista, tai vähintään suositellut sen määrätyn turvakopin sisällä poltettavaksi tai ainakin määrännyt suurimman sallitun kokon koon ja ympäristöhaittavaikutuksen. TUKESìlta ei näköjään puutu aina uusia kieltoideoita. Turvallisinta tietenkin on katsoa juhannuskokkoa omassa olohuoneessa you tubesta, niin kuin minä eilen tein. Ei edes sade haitannut! Hyvää juhannusta sinullekin sinne Ranskan maalle, missä vielä aika moni asia on sallittua!

    1. Anna, purskahdin ääneen nauramaan ;D ;D Totta, avotulen tekeminen saati sitten isot kokot, siihen pitäisi olla vähintään kielto ja lisäksi määräykset. Onneksi on YouTube! Ei sadetta, ei itikoita eikä puukkotappeluitakaan, pelkkä tulen viekoitteleva (mutta neutraali) loimu…
      Hyvää juhannusta sinullekin, toivottavasti Saksassa ei oteta Suomesta mallia 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s