EU kieltää tutkivan journalismin?

EU:ssa äänestetään tänään direktiivistä, joka tekisi lopun tutkivasta journalismista. Esityksen mukaan yhtiöt saisivat mielivaltaisesti päättää mitkä tiedot olisi julkisia ja mitkä salaisia.  Samalla ne voisivat haastaa journalistit ja heidän lähteensä oikeuteen, mikäli paljastukset haittaisivat yhtiöiden bisneksiä. Ja se taas tietäisi miljardisakkoja ja joissakin maissa jopa vankeusrangaistuksia.

Toisin sanoen, jos tämä nk. liikesalaisuusdirektiivi (eng. trade secret directive, ransk. la directive ”secret des affaires”) menee läpi, voidaan sanoa hyvästit kriittisille uutisille, jotka koskisivat esimerkiksi Monsantoa, gmo:ta, lääketehtaita, rokotteiden haittavaikutuksia, veroparatiisijuttuja, jne.

Ranskalainen uutisankkuri ja tutkiva journalisti Élise Lucet ei aio tätä ihan tuosta noin vaan niellä. Hän on kerännyt jo 270 000 nimeä direktiiviä vastustavaan adressiin. Allekirjoittaneiden joukossa on lukuisten tutkivien journalistien lisäksi mm. norjalais-ranskalainen meppi Eva Joly, Charlie Hebdon reportteri sekä television uutistoimittajia. Ranskalaisten lisäksi belgialaiset, saksalaiset ja britit ovat olleet aktiivisia. Aihe on ollut esillä tänään mm. 20 Minutes -ilmaisjakelulehdessä, Huffington Postissa ja Ouest Francessa.

Adressin voi allekirjoittaa Change.org-sivustolla, mistä löytyy myös lisää tietoa (ranskaksi ja englanniksi)

Miksi tästä sitten noin muuten on kirjoitettu niin vähän? Suomalaisissa viestimissä en ole huomannut yhtään mainintaa (mainitkaa toki, jos on ollut). Akava tosin on julkaissut huolensa asiasta jo maaliskuussa, ja Journalistiliitossakin on aiheesta keskusteltu.

Herää kysymys, mitä tämä kertoo meidän suomalaisesta tiedonvälityksestämme? Saati sitten yleisesti eurooppalaisesta yhteiskunnasta ja sen suunnasta? Kumpaa me haluamme, journalismia vai yhtiöiden tiedotteita?

Ranskaa päivästä päivään: kansalaisadressi – un pétition (lausutaan ”petision” eli  /petisjɔ̃/)

Advertisements

2 comments

  1. Kiitos vihjeestä. En olisi muuten minäkään huomannut tuota. Allekirjoitin heti. Netistä löytyy myös saksaksi hakusanoilla ”Petition Geschäftsgeheimnins-Direktiv”. Allekirjoittaneita on jo 322 784, joista 34 782 +1 Saksasata, puolesta miljoonasta puuttuu vielä yhteensä 177 216.
    Varsinkin saksalaisilla on elävästi muistissa, että diktatuuri alkoi sananvapauden rajoittamisella. Kannattaa kaikkien muistaa sitä.

    1. Eipä kestä, hienoa vain, että allekirjoitit! Olin itse tyrmistynyt, kun kuulin asiasta. Jo se, että tällaista asiaa esitetään laiksi on käsittämätöntä. Nimiä on tullut hurja määrä lyhyessä ajassa! Elise Lucet näytti, että yksi ihminen pystyy yllättävän hyvin vaikuttamaan, herättämällä muut.

      Jäi kirjoittamatta tähän postaukseen, että yhdessä huippusalaisten TTIP-neuvottelujen kanssa tämä laki/direktiivi on todella vaarallinen. Yhdessä ne antaisivat suuryhtiöille kaiken vallan ja kansanvalta ja demokratia olisivat Euroopassa ohi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s