Taubira ja muita mielenosoituksia

Ranskassa eletään tällä hetkellä mielenkiintoisia aikoja. Tänään esimerkiksi oikeusministeri Christiane Taubira erosi virastaan, maanviljelijät pysäyttivät liikenteen eri puolilla maata (ei liity Taubiraan, sattuipa vaan samalle päivälle) ja taksikuskitkin ovat lakkoilleet näyttävästi. Lisäksi työttömyys on kääntynyt jälleen komeaan nousuun, kun 250 jää työttömäksi joka päivä. Hyvät uutiset: se on vähemmän kuin vuonna 2012!

Miksikö Taubira sitten erosi? Siksi, että hän päätti olla uskollinen itselleen ja arvoilleen. Joskus on yksinkertaisesti astuttava syrjään, jos muuten joutuisi tekemään oman mielensä vastaisia kompromisseja. Jokseenkin harvinaista, tällainen suoraselkäisyys, etenkin kun kyse on politiikasta. Ja aika tyylikkäästi Taubira lähtikin, nimittäin polkupyörällä!

Ranskaa päivästä päivään: erimielisyys – un désaccord (lausutaan [dezakɔʀ])

Hanhiemon satujen lähteillä

Googlen doodlet muistuttavat milloin mistäkin, kuten tänään monsieur Charles Perrault’n syntymäpäivistä. Nimi ei ole ehkä tuttu, mutta työt ovat: olet varmastikin lukenut Hanhiemon tarinoita (Les Contes de ma mère l’Oie)?

Charles Perrault syntyi 12. tammikuuta 1628 (eli 388 vuotta sitten) porvarisperheeseen Pariisissa. Aikuisiällään hän toimi juristina ja julkisten rakennusten tarkastajana sekä kirjailijana, joka erikoistui uskonnollisiin teksteihin ja kansansatujen keräämiseen. Perrault nimettiin myös Ranskan akatemiaan, jonka päätarkoitus on vaalia ranskan kieltä.

Charles Perrault puhui modernin puolesta ja vanhaa vastaan (tai nostaen ne pikemminkin rinnakkain ja aiheuttaen siten skandaalin) ja oli sikälikin edistyksellinen, että vaimonsa kuoleman jälkeen hän keskittyi lastensa kasvattamiseen – mihin luonnollisesti opettavaiset tarinat liittyvät.

Hanhiemon tarinat ovat päätyneet meidän iloksemme itsensä aurinkokuningas Ludvig XIV:n hovin kautta. Perrault kun kertoi niitä hovia huvittaakseen eläväisellä tyylillään. Hovi sai kuulla tarinoita Prinsessa Ruususesta, Saapasjalkakissasta, Punahilkasta, Peukaloisesta ja Tuhkimosta – kauan ennen Grimmin veljeksiä ja Disneyä!

Tarinoiden alkuperäisversiot moraalisine opetuksineen on saatavilla myös suomeksi, ntamo-kustantamon valikoimasta. Suomennos on vuodelta 1922 ja kuvat itsensä Gustave Dorén.

Minihameen isä on poissa

Vuosi 2016 on alkanut monien muistokirjoitusten myötä. Toissapäivänä tuli taas yksi, kun minihameiden isä ja 60-luvun futurististen muotiluomusten suunnittelija André Courrèges jätti tämän maailman. Mies oli kyllä jo 93 vuoden kunnioitettavassa iässä ja Parkinsonin taudin väsyttämä. Vaikka suunnittelija on poissa, jäävät luomukset elämään!

Ranskaa päivästä päivään: minihame – une minijupe (lausutaan  /miniʒyp/)

Charlie Hebdon jälkeen

On kulunut tasan vuosi iskusta satiirilehti Charlie Hebdon toimitukseen ja juutalaiseen supermarkettiin. Molemmissa kuoli useita ihmisiä, rauha heidän sieluilleen.

Mutta koska joka tuutista tulee tänään tunteikkaita Charlie Hebdo -muisteluita, kirjoitetaan vaihteeksi siihen liittyvistä muista jutuista.

Kuten kengästä. Moni on jälkeenpäin ihmetellyt, että miten ne Kouachin veljekset muistivat kyllä nostaa autosta kadulle tippuneen kengän, mutta unohtivat autoon henkilöllisyyspaperinsa! Alkuun iskun ammattimaisuus myös herätti kysymyksiä, mutta kun epäillyt oli nimetty ja tapettu, niin se niistä kysymyksistä.

Tai massaurkintalaeista. Ne menivät läpi niin näppärästi Charlie Hebdon iskun jälkeen! Sitä ennen vastustus oli vahvaa, mutta iskun jälkeen kaikki nyökyttelivät päätään (okei, ei kaikki). Eip voi mittee, kuunnelkaa ja seuratkaa vua mitä ja ketä ikinä haluatte. Turvallisuus ennen kaikkea. Ei tarvihe kysyä lupia keneltäkään, tuomioistuimilta tai keltään, kuha kuuntelette. (No, ei näyttänyt auttavan, kuten vuoden lopulla huomattiin.)

Ja iskussa kuolleen Charbin tyttöystäväksi itsensä nimittäneestä Jeannette Bougrabista (muut, kuten vainajan perhe eivät ole asiasta aivan samaa mieltä). Naisesta, joka muistetaan myös UMP:n (nyk. Républicains, LR) jäsenenä ja Sarkozyn entisenä valtiosihteerinä. Hän on sittemmin siirtynyt Helsinkiin Ranskan kulttuurikeskuksen johtajaksi. Oliko paikka vapaa? Oliko sinne suurtakin tunkua? Vai järjestyikö paikka muuten?

Paljon on kysymyksiä yhä ilmassa, satiirisia, vakavia, hämmästeleviä ja ihmetteleviä.

Ranskaa päivästä päivään: satiiri – une satire (lausutaan  /satiʀ/)

 

Pierre Boulez on poissa

Palkittu ranskalainen nykysäveltäjä Pierre Boulez kuoli tänään Baden-Badenissa 90 vuoden ikäisenä. Yllä pieni esimerkki hänen avantgardistisesta musiikistaan, lisää löytyy mm. Le Monden laajan artikkelin lomasta.

Ranskaa päivästä päivään: säveltäjä – un compositeur, une compositrice  (lausutaan /kɔ̃pozitœʀ, tʀis/)

rlie

Ranskalaiset televisiouutiset ovat olleet tänään yhtä Charlie Hebdoa ylihuomisen vuosipäivän vuoksi. On paljastettu muistolaattoja, on muisteltu ja taivasteltu, ja onpa eilen kerrottu myös sairaalasta päässeen hölkkääjän silminnäkijäkertomus, jonka mukaan hyökkääjä ei ollut mustaihoinen vaan valkoihoinen ja kookas mies, eikä siis mitenkään syytetyn Coulibalyn näköinen, vaikka tämän asetta käyttikin. No, sivuseikka, varmaan.

Iltaseitsemän uutisissa nähtiin myös erinomainen esitys heti Charlie Hebdo -uutisoinnin jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti puhui tunteikkaasti ja kyyneliään taitavasti kameroille esittäen – aplodien kera, tottakai (ks. alla olevan videon kohdasta 1.15) –, aselakien kiristämisen puolesta. Sama videokuvaa jaettiin jokaisesta tuutista, myös Suomessa, ilman hämmennyksen häivää.

Jostakin kaukaa muistui mieleeni amerikkalainen elokuva vuodelta 1987 (ks. kohdasta 1.17). Eivät ne olleet ensimmäiset eivätkä viimeiset tekokyyneleet, mitkä televisossa on nähty. Sääli nykyistä tiedonvälitystä.

Ranskaa päivästä päivään: kyyneleet – les larmes

 

Michel Delpechin muistolle

Kuninkaantorttuja syötiin monessa ranskalaiskodissa eilen hiukan haikeissa tunnelmissa. Samana päivänä kun oli kerrottu 60- ja 70-lukujen rakastetun popparin, Michel Delpechin kuolemasta. Uutiset alkoivat suruviestillä, ihmiset lauloivat Depelchin suosituimpia lauluja ja muistelivat menneitä. Delpech’hän oli vielä suhteellisen nuori mies, 69-vuotias, mutta kurkkusyöpä koitui lopulta hänen kohtalokseen.

Tässä siis pieni näyte ranskalaisesta flirtistä rauhan ja rakkauden vuosilta. Minihameet ovat superminejä, mutta muuten tunnelma on aika ihanan viaton! Jos yllä oleva laulu ei ole tuttu, tämä sen sijaan saattaa olla, tulee aina välillä radiosta.

Ranskaa päivästä päivään: flirtti – un flirt (lausutaan ”flört”, kuuntele täällä)

Kuninkaantortut mukaan

Loppiainen (Épiphanie) ei ole Ranskassa pyhäpäivä, joten sitä vietetään tammikuun ensimmäisen päivän jälkeisenä sunnuntaina. Ongelmia tuottaakin päivän leivonnainen, galette des rois. Mitä tehdä, kun leipomot ovat yleensä sunnuntaisin kiinni?

Yksi ongelmanratkaisu löytyy drive-in-leipomoista. Kuten kuvasta näkyy, kuninkaantorttua on saatavilla, ja voin kertoa, että rakennusta kiersi autojen jono.

Vuonna 2014 tehtyjen kyselyjen mukaan 97% (tai 85%  riippuen kyselystä) ranskalaisista viettää loppiaista. 70% syö frangipaanilla täytettyä kuninkaantorttua, 11 % (lähinnä Etelä-Ranskassa) syö kuninkaanpullaa ja 8 % valitsee omenaisen kuninkaantortun. Näin kertoi meille Wikipedia. Entä sinä, mikä on sinun suosikkisi?

Viime vuoden loppiaispostauksessa enemmän galette des rois -leivonnaisesta.

Ranskaa päivästä päivään: drive-in – service au volant (lausutaan \sɛʁ.vis o vɔ.lɑ̃\)

P.S. Blogia voi seurata nyt myös Blogit.fi-listauksessa!

Ei – eikä (mutta jatketaan kumminkin)

Kaunista vuotta 2016!

Edellisestä postauksesta on luvattoman pitkä aika, mutta uuden vuoden myötä onkin hyvä taas aktivoitua. Tarjolla on sitä samaa kuin ennenkin eli huomioita Ranskasta kuvilla tai ilman kuvia, sanoilla joka tapauksessa. Ajatonta ja ajankohtaista. Vaikkapa tähän tapaan:

Tänään kerrottiin nimittäin, että 74% ranskalaisista ei halua presidentikseen Hollandea, mutta ei myöskään Sarkozya. (Ja veikkaan, ettei kyllä Le Peniäkään). Ovet ovat siis avoimet! Vai ovatko? Sen saamme nähdä lähitulevaisuudessa, sillä presidentinvaalit järjestetään vuoden päästä. Jännäämään päästään aiheen tiimoilta varmaan monta kertaa tämän vuoden kuluessa.

Ranskaa päivästä päivään: ei – eikä – ni – ni (lausutaan ”ni-ni”, ks. tarkemmin käytöstä vaikkapa täältä).

(Ni-ni on muuten myös poliittinen termi, joka palauttaa meidät vuoteen 1988, jolloin sosialistien François Mitterand oli valittu uudelleen presidentiksi. Uuden talouspolitiikan linja oli, että mitään ei enää kansallisteta eikä yksityistetä.)

Unohdetaan hypermarketit?

Ranskalaisten maanviljelijöiden kiukku ei ota laantuakseen. Jos ensin pysäytettiin lomaliikenne ja tukittiin hypermarkettien sisäänkäynnit lehmänlannalla, niin nyt seisoo sitten rekkaliikenne Espanjan ja Saksan rajalla. Tarkoituksena on estää ulkomaisten tuotteiden saapuminen Ranskaan, sillä niiden katsotaan polkevan hintoja. (Eikä tässä tosiaan ole kyse pelkistä halvoista hinnoista: se, mitä maksetaan tuottajille ei ole missään suhteessa siihen, mitä kuluttaja tuotteesta maksaa. Joku siis vetää välistä, ja paljon.)

Seuraavaksi pitäisi varmaan pysäyttää lentoliikenne. Olen viime vuosina itsekin ihmetellyt, miksi hypermarkettien sipulit ovat yksinomaan Uudesta-Seelannista. Ikään kuin Ranskassa, sipulipiirakkojen ja sipulikeittojen luvatussa maassa, ei sipuli kasvaisi ollenkaan.

No, sipuliostokset on tehtävä torilla. Ja marketissa kannattaa muutenkin katsoa, kuinka monen tuhannen kilometrin päästä meidän jokapäiväinen ruokamme oikein tulee. Esimerkiksi Ranskan ja Uuden-Seelannin välillä on 13 340 kilometriä. Lihan kohdalla taas pitää olla tarkkana, onko karja syntynyt, kasvanut ja  teurastettu Ranskassa, vai onko sitä kuskailtu sinne tänne ympäri Eurooppaa tai kauemmas matkan varrella.

Tai sitten on vaan jätettävä super- ja hypermarketit kokonaan pois kauppamatkan varrelta. Erinomainen vaihtoehto, itse asiassa.

Ranskaa päivästä päivään: Uusi-Seelanti – la Nouvelle-Zélande (lausutaan ”nuvel-želand”)

Ranskan ympäriajon säännöt (yleisölle)

Ranskan ympäriajossa on säännöt. Yhdet pyöräilijöille, toiset yleisölle. Jälkimmäisissä todetaan, esim. lehden sivuilla, että pyöräilijöiden rinnalla ei saa juosta (mitä tosin näkee joka vuosi), eikä pyöräilijöihin koskea, sekä upouutena sääntönä, että pyöräilijöiden kanssa ei saa ottaa selfietä.

Ääneen lausumattomia sääntöjä on myös, että koirien ei saa antaa juosta vapaana kilpailuväylällä, että pyöräilijöitä ei saa lyödä eikä heidän päälleen saa heittää virtsaa. Kutakin näistä säännöistä on tosin rikottu, viimeiset kaksi ovat tältä vuodelta. Pyöräilijöiden kohdalla ykkössääntönä on, että ei saa doupata. Sitä kuitenkin tänäkin vuonna epäillään, ääneenkin.

Ranskaa päivästä päivään: sääntö – un règlement (lausutaan ”reglömo” eli /ʀɛgləmɑ̃/, kuuntele täällä)

Maamiesten kapina

Traktori ja Mont Saint-Michel, Normandia

Tänä kesänä ranskalaiset maanviljelijät ovat olleet vihaisia. Se on tarkoittanut lantakasoja ja palavia rengasröykkiöitä hypermarkettien edustalla, niin ikään hypermarkettien rikottuja ikkunoita ja tuhottuja ostoskärrykatoksia, sekä traktoriletkoja pääväylillä ja liikenteen solmukohdissa.

Tänään maamiehet ovat tempaisseet ranskalaisen turismin pyhäkössä, Mont Saint-Michelin saarelle johtavalla tiellä, estäen autojen ja turistibussien kulun (no, turistit pääsivät kyllä luostarisaarelle pienen ylimääräisen kävelylenkin jälkeen). Samaan aikaan traktorimielenosoituksia järjestettiin mm. Caenissa, Lisieux’ssä ja Quimperissä. Tilanne alkaa olla niin paha, että puhutaan jo maatalouskriisistä, johon jopa presidentti on joutunut ottamaan kantaa. (Lisäys myöhemmin: letkamielenosoituksia järjestettin muissakin turistikohteissa, kuten Lascaux’ssa ja Noirmoutierin sillalla + lukuisissa muissa kohteissa)

Miksi farmarit sitten ovat niin vihaisia? He syyttävät (mm.) hypermarketteja maidon ja lihan hintojen polkemisesta, mikä tekee tuottajaportaan elämän viheliäiseksi. Joka kymmenes karjatila on lähes vararikon partaalla. Ei ole varaa investointeihin, ei mihinkään. Ja kuten tunnettua, ranskalainen ei jää vain nettiin nurisemaan, vaan nousee barrikadeille tai lähtee viemään viestiä traktoreilla päättäjille. Matelemalla etanavauhtia moottoriteillä ja laittamalla kapuloita yhteiskunnan rattaisiin.

Ranskaa päivästä päivään: viha, suuttumus –  colère (lausutaan ”koler” eli [kɔlεr], kuuntele täällä)

Heinäkuun neljästoista

Ranskassa ei juhlita tänään itsenäisyyttä, vaan vallankumousta. Heinäkuun neljäntenätoista 1789 pariisilaiset valtasivat Bastiljin vankilan, ja siitä alkoi uusi vaihe sekä Ranskan että maailman historiassa:  kuningas mestattiin (1793) ja alkoi tasavallan aika.

Joten tänään on sitten vapaapäivä kaikille. Televisiosta voi seurata Pariisin sotilasmarssia, jollei paikan päälle pääse, ja muuten juhlitaan katutanssiaisten ja ilotulitusten muodossa. Ellei sitten juhlittu jo eilen. Pikkukaupungeissa ilotulitukset järjestetään nimittäin päivää ennen, isommissa varsinaisena juhlapäivänä.

Entä keitä Bastiljin vankilassa oli tuona kohtalokkaana päivänä? Neljä väärentäjää, kaksi mielipuolta ja yksi aristokraatti. Toinen hulluista oli irlantilainen, joka uskoi olevansa Jeesus, Julius Caesar tai Ludvig IX Pyhä, aristokraatin taas olivat lähettäneet vankilaan sukulaiset ja syyttäneet tätä sukurutsasta. Oliko näin todella tapahtunut vai oliko kyse perintörahoista, jää arvoitukseksi. Yhden vangeista sanotaan kieltäytyneen lähtemästä ennen kuin olisi saanut syötyä fasaani-illallisensa loppuun. Vankilan avaimen sai markiisi ja kenraali Lafayette, joka puolestaan antoi sen lahjana Yhdysvaltain presidentti George Washingtonille. Näitä pikku anekdootteja oli kerännyt päivän kunniaksi brittiläinen Express.

Ranskaa päivästä päivään: ilotulitus – le feu d’artifice (lausutaan ”fö dartifis”, kuuntele täällä)