Viime päivinä on ilmoja pidellyt. Kuumia sellaisia. Silloin on parasta pistää ikkunaluukut kiinni ja välttää ulkona – etenkin suorassa auringonpaisteessa – olemista. Illalla ulos, tai aikaisin aamulla. Paljon juotavaa ja tuuletin pyörimään, kyllä tästäkin selvitään!
Ranskaa päivästä päivään: helle – la canicule (lausutaan ”kanikyl” eli /kanikyl/)
Figeac, Midi-Pyrénées
Kyseinen rakennus olisi varmasti kerrassaan hurmaava kirjasto, mutta ei: sana librairie viittaa katutasossa olevaan kirjakauppaan, muuten seinässä lukisi bibliothèque. Vaan jos on kyseessä oikein vanha teksti, niin silloinpa librairie onkin tarkoittanut kirjastoa, bibliothèque on uudempaa perua (näin mainitaan WordReferencessä sekä Laroussen sivuilla).
Ranskaa päivästä päivään: kirjakauppa – une librairie (lausutaan ”librerii” eli /libʀeʀi/)
Château d’If Marseillen edustalla. Niin kaunis on meri, niin kaunis on taivas…
Tänään Ranskassa on ollut monen tapahtuman päivä. Ensinnäkin on virallisesti kesä. Toiseksi isänpäivä ja kolmanneksi fête de la musique eli musiikin juhla. Ja neljänneksi Marseillessa on uitu 17. kerran Monte Criston vankilasaarena tunnetulle Ifin saarelle. Défi Monte Cristo järjestetään joka vuosi näihin aikoihin, joten jos innostut, niin ole paikalla ensi vuonna!
Mutta katsokaapa taas taivasta. Kuva on vuodelta 2012, ja taivas on sininen, ilman vanan vanaa. Pilvet ovat normaaleja poutapilviä. Ei tietoakaan valkoisesta hunnusta saati ristiin rastiin kulkevista lentokonevanoista. Kuvia tämän vuoden kilpailuista täällä ja videota viime vuodelta täällä.
…paitsi että olihan noita jo 2012. Samaisen kilpailun aikaan, silloin kun ihmisiä on paljon paikalla.
Ranskaa päivästä päivään: un défi (lausutaan ”defi”) – haaste
Kun Suomessa juhlittiin yötöntä yötä (likimain viikkoa ennen Johannes Kastajan päivää!), seurattiin Ranskassa ooppera- ja lauluesityksiä suorana radio- ja tv-lähetyksenä Orangen roomalaisesta teatterista (kuvassa). Yli kolme tuntia musiikkia ja noin kaksi sataa artistia! No hyvä on, lukuun taisi mahtua myös orkesteri ja kuorot, mutta silti. Komeaa oli, Carmenia ja kaikkea. Täällä pääsee hiukan tunnelmiin.
Juhannusviikko jatkuu Ranskassa sunnuntain isänpäivällä ja musiikin juhlalla, ja 24. päivä* roihuavat kokot. Ainakin pikkukylissä ja meren rannalla. Jossain kumminkin. Hyvää juhannuksen aikaa siis kaikille!
*Lisäys myöhemmin: itse asiassa aika usein 27. päivä eli viikonloppuna kumminkin.
Ranskaa päivästä päivään: teatteri– un théâtre (lausutaan ”teatr” eli [teatr], kuuntele täällä)
Aikoinaan vihattu ja nykyään rakastettu Eiffel-torni on Pariisin kiistaton symboli. Mikään muu ei kuvaa Ranskan pääkaupunkia paremmin. Ei Notre Damen katedraali, ei Sacre Coeurin basilika, eikä edes Moulin Rouge. Eiffel-tornin nähdessään tietää, että ollaan Pariisissa. Ainakin näin on Hollywood-elokuvissa, ei taida olla sellaista amerikkalaista elokuvaa, jossa Eiffel ei vähintäänkin vilahtaisi…
Oli miten oli, Eiffel-tornin avaamisesta on tänään tullut kuluneeksi 126 vuotta. Se rakennettiin Pariisin maailmannäyttelyä varten vuosien 1887 ja 1889 välillä, ja vaikka muut näyttelyn osaset purettiin, torni jäi. Nimensä torni on saanut suunnittelijaltaan Gustave Eiffeliltä, joskin sitä kutsutaan myös rautarouvaksi, la Dame de Fer. Täältä voi käydä kurkistamassa tornin rakennusvaiheita ja täältä aikakauden piirroksia tornin avajaisista.
Ranskaa päivästä päivään: Eiffel-torni – la Tour Eiffel (lausutaan ”tur eifel”)
Kelloja on taas käännetty. Tämän kertainen kellotorni on Lyonista, aiemmat löytyvät täältä, täältä ja täältä.
Joku voisi sanoa, että kelloja on käännetty myös politiikassa, ei tosin eteen- vaan taaksepäin, kun oikeisto näyttää ottaneen tänään voiton Ranskan paikallisvaaleissa. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Ranskaa päivästä päivään: aika – le temps (lausutaan /tɑ̃/)
Pariisi, 11. kaupunginosa
Viime päivinä ollaan muisteltu Auschwitzin vapautusta. Ranskassa se on iso juttu, onhan se suuri häpeä, että myös Ranskasta luovutettiin juutalaisia saksalaisten keskitysleirille.
Päivän kuva (arkistoista kaivettuna) liittyy tähän. Kyseessä on Pariisin 11. kaupunginosassa rue Japyn varrella oleva urheiluhalli, joka rakennettiin vuonna 1870 alunperin kauppahalliksi. Muistolaatta ja kukat sen alla muistuttavat rakennuksen surullisesta historiasta.
Toisen maailmansodan aikana Gymnase Japyyn keskitettiin vuosien 1941 ja -42 suurissa ratsioissa pidätettyjä tuhansia juutalaisia. Myöhemmin heidät kuljetettiin pääosin Auschwitzin keskitysleirille.
Suurratsioista kertova elokuva, La Rafle (2010, traileri) kertoo myös Japyn urheiluhallin tapahtumista. Ranskasta Auschwitziin vietyjen ja sieltä selvinneiden kertomuksia löytyy mm. täältä ja täältä.
Lisätietoa löytyy Wikipedian lisäksi täältä.
Nykyään Gymnase Japy toimii jälleen urheiluhallina. Siellä on kuvattu myös Mathieu Kassovitzin koripalloaiheinen lyhytelokuva Fierrot le Pou. Nimi on väännös Pierrot le Fousta, ja sen voi katsoa täällä (n. 7 min).
Ranskaa päivästä päivään: urheiluhalli – un gymnase (lausutaan /ʒimnɑz/, kuuntele täällä)
Noyers sur Cher, Loire-et-Cher, Centre
Pyhälle Lasarukselle (Saint Lazare) on Ranskassa omistettu katuja, rautatieasemia, metropysäkki, kirkkoja, kappeleita, kuntia, kortteleita ja yksi vankilakin.
Kuvassa oleva Pyhän Lasaruksen kappeli sijaitsee Noyers-sur-Cherin kylän ulkopuolella ja toimii nykyään näyttelytilana. Avoinna se on kesäkuusta syyskuuhun klo 15–19, mikäli mielii päästä kappelia sisältäkin päin ihastelemaan. Muussa tapauksessa voi pysäköidä parkkipaikalle ja katsella julkisivun veistoshahmoja.
Ranskaa päivästä päivään: kappeli – une chapelle (lausutaan ”šapel” eli /ʃapɛl/)
Kuvan katunäkymä on pienestä provencelaiskaupungista nimeltä Arles. Siellä syntyi vuonna 1934 Lucien Clergue, joka tahtoi toreroksi mutta josta tulikin valokuvaaja. Hän aloitti kuvaamalla härkätaisteluita, härkiä ja toreroja sekä kotikaupunkinsa mustalaisia (gitan tai tzigane) flamencon pyörteissä. Tapasipa hän tuolloin myös flamencokitaristi Manitas de Platan, jonka kanssa hän ystävystyi ja jonka kansainvälisen uran alkuunpanijana hän toimi. Manitas jätti tämän maailman viime viikolla, ja eilen Lucien Clergue seurasi ystäväänsä. Hän oli 80-vuotias.
Lucien Clergue muistetaan Ranskassa varsin eleganttina herrana ja valokuvaajalegendana, joka kuvasi kotikaupunkinsa ja Camarguen lisäksi monia kuuluisuuksia Picassosta Jean Cocteau’hon. Hän saattoi myös leikitellä valoilla ja varjoilla sekä naisen kehon tai luonnon muodoilla. Yhdessä Michel Tournierin kanssa hän aloitti Arlesin kansainvälisen valokuvafestivaalin Les Rencontres d’Arles, joka pyörähtää käyntiin aina heinäkuussa. Clerguen tuotantoonsa voi tutustua täällä.
Kevyitä multia tällekin herralle.
Ranskaa päivästä päivään: valokuvaaja – photographe (lausutaan ”fotograf” eli /fɔtogʀaf/)
Toulon, Provence
Tämä herra on toulonilainen meriupseeri ja amiraali Victor Sénès, joka kuoli ensimmäisen maailmansodan alussa taistelussa Välimerellä, kun Itävalta-Unkarin sukellusvene torpedoi hänen Léon Gambetta -panssariristeilijänsä. Edustakoon herra Sénès tänään, 1. maailmansodan aselevon päivänä, kyseisessä sodassa kuolleita. Yhteensä heitä oli noin 37 miljoonaa, siviilit ja sotilaat mukaanlukien.
Ranskassa ensimmäisen maailmansodan aselevon päivä on yleinen pyhäpäivä. Koko kuluneen viikon ajan (ja muutenkin, vietetäänhän tänä vuonna ensimmäisen maailmansodan satavuotisjuhlaa, jos niin voi sanoa) televisiosta on tullut aiheeseen liittyviä dokkareita ja ohjelmia.
Meillä Suomessa 1. maailmansota on aika kaukaisen oloinen juttu, mutta täällä, missä taisteluita käytiin ja ihmisiä todella kuoli, se on edelleen iso asia. Ranskassa ei myöskään kaihdeta näyttää sodan rumaa puolta. Viime kuukausien aikana on tullut nähtyä mitä karmeammalla tavalla loukkaantuneita sotilaita: keneltä puuttuu leuka, keneltä nenä, kenellä kasvot ovat muuten vaan ruhjoutuneet. Aseet olivat uudet, eikä kukaan tiennyt, miten niiden aiheuttamia vammoja hoidetaan. Eivätkä vammat olleet vain fyysisiä, vaan myös psyykkisiä. Jos nykyään puhutaan traumaperäisestä stressihäiriöstä, niin vaikea on kuvitella yhtä pahoja häiriöitä, kuin mitä psyykkisesti sairastuneet sotilaat tuolloin kokivat. He eivät pysyneet jaloillaan, heidän selkänsä oli käyrä, he tärisivät kauttaaltaan ja he kavahtivat sotilaslakkia kuin pirua. Ja ne ovat vain niitä ulkoisesti näkyviä oireita.
Näitä kaikkia katsellessa ja kuunnellessa tulee miettineeksi, onko sittenkään hyvä, että meillä Suomessa katsojia suojellaan järkyttäviltä kuvilta viimeiseen asti. Eikö se ole itselleen valehtelua? Eikö se vain anna mahdollisuuden seuraavaan sotaan, kun edellistäkään ei uskalleta katsoa silmästä silmään?
No, pitemmittä puheitta, ensimmäisen maailmansodan satavuotisjuhlan vuoksi Ranskassa on julkistettu erikoisnettisivutkin, joilta löytyy runsaasti tietoa sitä etsiville. (En kyllä katsonut, oliko siellä sitä rumaa puolta, vaiko vain urhoollisten sotilaitten ylistystä…)
Ranskaa päivästä päivään: sota – la guerre (lausutaan ”ger” eli /gɛʀ/)
Sirkus on tullut kaupunkiin! Se saa hyvinkin pystyttää telttansa parkkipaikalle, sen sijaan matkailuautoilta on pääsy kielletty. Vaan kielto ei taida päteä sirkuslaisten karavaaneihin?
Ranskaa päivästä päivään: sirkus – le cirque (lausutaan ”sirk” eli /siʀk/, kuuntele täällä)
Pariisi
On taas se päivä vuodesta, jolloin kelloja siirretään tunti taaksepäin. Moni digitaalisista kelloista tekee sen automaattisesti (tietokoneet, digiboksit…), moni muu ei, joten itse on tähänkin hommaan ryhdyttävä.
Kuvassa oleva kello on Pariisin ensimmäisestä kaupunginosasta. La Tour de Horloge, jonka kyljessä tämä upea kello tikittää, rakennettiin vuosien 1350–1353 välillä. Kello on restauroitu vuonna 2012, joten se säihkyy jälleen upeissa sinisen ja kullan väreissä.
Aiemmat kellot löytyvät täältä ja täältä.
Ranskaa päivästä päivään: kello – une horloge (lausutaan /ɔʀlɔʒ/, kuuntele täällä.)
…ja sitikkapaku sen edessä!
Moni asia on Amboisessakin muuttunut sitten linnassa nuorikkona asustelleen Anna Bretagnelaisen, päänsä kohtalokkaasti ovenkarmiin kolauttaneen Kaarle VIII:n ja linnanpihalla olevaan kappeliin haudatun Leonardo da Vincin ajoista. Kukin noista historian suurista hahmoista on nähnyt tämän saman maiseman, joskin hiukan toisenlaisena. Mutta vain hiukan toisenlaisena.
Ranskaa päivästä päivään: sitikka – Citroën (lausutaan ”sitroen”)
Ranska päivästä päivään 