Ensimmäisenä vaalipäivänä

Ranskalaisilla on tänään vaikea valinta, kaikkiaan yhdestätoista presidenttikandidaatista kaksi valitaan toiselle kierrokselle – ellei sitten joku räjäytä pottia ja tule valituksi heti ensimmäisellä kerralla.

Vaalit ovat monella tapaa historialliset. Kahta pääehdokkaista epäillään julkisten rahojen väärinkäytöstä (Fillon, Le Pen). Yksi ehdokkaista, median suosikkipoika Macron, on entinen Rothschild-pankkiiri. Neljäs pääehdokas, Mélenchon, on karismaattinen ja sanavalmis, mutta vastustaa kapitalismia, pankkivaltaa ja tehotuotantoa. Jopa kaukana Suomessa iskee media varmuuden vuoksi takaisin, ja nostaa otsikoihin sanoja kuten katastrofi, kauhukatastrofi, epävarmat ajat, poliittinen sekasorto, jne. New Yorkissa (kas, kas) on pommiuhka konsulaatissa. Isis on jo iskenytkin, Venäjästä kukaan ei enää muista sanoa mitään.

On merkillepantavaa, että ainakin Suomessa Ranskan presidentinvaaleja katsotaan vain talouden ja elinkeinoelämän näkökulmasta. Minne unohtuivat ihmiset? Vihaiset maanviljelijät? Hyvinvointivaltio? Luonto ja sen suojelu? Ei, nyt puhutaan rahasta. Ettei pankeille, rahantekijöille ja taloudelle vain kuinkaan kävisi.

Jännitys tiivistyy, paljon näyttää olevan pelissä.

Oikeaa voita

Jos oikein haluaa herkutella, sivellään oikealle leivälle oikeaa voita. Unohdetaan muoviin pakatut ja muovilta maistuvat leiväksi kutsutut teollisuusvalmisteet ja supermarketin voit ja – luonnollisesti – margariinipaketit.

Oikeaa kunnon voita kannattaa käyttää myös silloin, kun haluaa paistaa pannulla kalakaupasta ostettua hyvää kalaa, esimerkiksi hietakampelaa (sole). Hyvää kalaa ei kannata pilata huonolla voilla.

Mistäkö sitä hyvää voita sitten saa? Juustokaupasta. Usein niitä myydään erikseen pakattuina tai sitten kauppias leikkaa voikimpaleesta sopivan kokoisen palan.

Ranskaa päivästä päivään: voi – le beurre (lausutaan ”bör” eli  /bœʀ/)

Ei plafondi vaan…

Palovaroittimet tulivat pakollisiksi Ranskassa toissa vuoden alussa, mutta toki niitä on käytetty sitä ennekin. Kuten linnoissa. Eihän tuo valkoinen möhkäle nyt esteettinen tietenkään ole, mutta mieluummin se kuin liekit katossa…

Ranskaa päivästä päivään: sisäkatto – un plafond (lausutaan /plafɔ̃/)  (Niin, joku saattaa huomata, mistä on lainasana plafondi eli kattovalaisin saanut nimensä!)

Tupakka tappaa

…tai jos ei tupakka, niin tupakointi kumminkin, kuten asia Ranskassa ilmaistaan.

Ranskaa päivästä päivään: tupakoida – fumer (lausutaan ”/fyme/)

Mitä taivaalla tapahtuu?

Suomessa on viime päivinä ihmetelty ilmakehässä havaittua mystistä radioaktiivista ainetta. Säteilyturvakeskus eli STUK on ihmeissään: ei sellaista pitäisi ilmakehässä olla. Syyksi epäillään kaukaa Euroopasta kantautuneita tuulia, jotka ovat johdatelleet radioaktiivista ainetta sikäläisistä ydinvoimaloista (mitä? eikös niiden pitänyt olla turvallisia ja saastuttamattomia ja vielä kaiken lisäksi halpoja?). Tai ehkä se tulee itäeurooppalaisesta lääketehtaasta. Vai onko pelottava Venäjä kenties tehnyt ydinkokeen? Nyt on sitten Yhdysvallat lähettänyt Britanniaan (yllätys…) lentokoneenkin salaista tehtävää varten.

Tuo noin niin… Vai pitäisikö sittenkin kääntää katseet taivaalle? Euroopassa taivas on nykyään lähes säännönmukaisesti raidoitettu, ristitetty tai maidonvalkea. Toki poikkeuspäiviäkin on, mutta tämä on tällä hetkellä todellisuutta. Ja sitä se on nykyään myös Suomessa. Muutos on tapahtunut nopeasti (ja heh, jotain tekemistä sillä on amerikkalaissotilaiden Suomeen saapumisen kanssa, sorry vaan) ja taivas on nykyään samanlainen sekasotku Suomessa, Euroopassa, Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa. Ranskan taivaasta löytyy kuvia tästäkin blogista.

Katsokaa taivasta. Katsokaa vanhoja valokuvianne. Tutkikaa omin silmin miten nuo vanat vähitellen muuttuvat, millaisia erilaisia vanoja lentokoneet nykyään jättävät. Välillä ne ovat pitkiä, välillä lyhyitä, välillä ne katkeilevat. Katsotaa pilviä. Muistelkaa, mistä lähtien pilvistä on tullut kloorivalkaistuja ja karvaisia. Milloin pilvet lakkasivat liikkumasta, tai mistä lähtien ne liikkuivat sellaisenaan selkeinä vanoina?

Kyseenalaistakaa.

Ja katsokaa tämä italialainen dokkari. Se selittää paljon. Tekstitykset löytyvät sekä ranskaksi että englanniksi. Kuka tekisi ne suomeksi?

Päivän kuva on ranskalaisen kaupungin kadulta, näitä tarroja näkyy aina silloin tällöin. Vielä vähän, mutta toivottavasti yhä enemmän. Poliitikot? Oi he tietävät tasan tarkkaan mitä taivaalla tapahtuu.

Pieni lisäys vielä: natotrollit ja disinformaatikot, älkää suotta vaivautuko kommentoimaan, en julkaise niitä kuitenkaan.

Ranskaa päivästä päivään: regardez le ciel – katsokaa taivasta. Les chemtrails nous empoisonnent – kemikaalivanat myrkyttävät meidät.

Herra ja rouva Croque

Ei (tällä kertaa) ehkä se maittavin lounas, mutta siitä huolimatta kovin ranskalainen. Croque-madame (monsieurilla kun on hattu eli paistettu kananmuna leivän päällä) ja ranskiksia seuraksi. Ja punaviiniä. Brasseriessa. Ei aina tarvitse mitään sen kummempaa. Kun tunnelmakin on kiva, eikä hinta päätä huimaava.

Kerrotaan, että ensimmäisen kerran croque-monsieur tarjottiin pariisilaiskahvilassa vuonna 1910. Leivän nimestä kerrotaan puolestaan tarinaa, että baarimikko olisi läppänä heittänyt, että liha vaaleiden leipäviipaleiden välissä olisi ihmislihaa… No eipä tietenkään ole, vaan Pariisin kinkkua.

Ranskaa päivästä päivään: un croque-madame – lämmin juusto-kinkkuleipä, jonka päällä on paistettu muna (lausutaan ”krok-madam”)

Normandian silta

Normandian silta eli le Pont de Normandie on Seinejoen ylittävä vinoköysisilta, joka yhdistää Le Havren Honfleuriin. Ja kun sillä ajetaan niin näyttää tältä! Itse asiassa siltoja on kaksi, ja molemmat ovat häkellyttävän jyrkkiä. Valmistuessaan vuonna 1995 Normandian silta löi aikaisemmat korkeusennätykset, mutta muutaman vuoden päästä rakennettiin taas korkeampia. On meillä ihmisillä huvit. Maisemat olisivat komeat, jos niitä ehtisi katsoa.

Muita ranskalaissiltoja löytyy tämän tägin takaa.

Ranskaa päivästä päivään: Normandia – la Normandie (lausutaan ”normandi”)

Coucou !

Kukkuu! Olen elossa, samoin blogini, vaikka välillä näytti jo ihan toiselta. Nyt tuntui kuitenkin olevan aika pyyhkiä pölyjä niskasta ja niksahdellen ja naksahdellen lähteä uudelleen käyntiin.

Mietin jo toista nimeäkin blogille, joka ei enää päivity joka päivä vaan tavanomaisen blogin mukaisesti silloin, kun kun blogituttaa. En kuitenkaan keksinyt mitään (nasevaa). Joten mennään tällä vielä toistaiseksi ja vaihdetaan, jos sille päälle ruvetaan. Blogin ulkoasua kuitenkin vähän muutin huvikseni (samoin bloggaajanimeä ja muita pikku yksityiskohtia). Tervetuloa takaisin!

Ranskaa päivästä päivään: kukkuu – coucou (lausutaan ”kukuu”)

Taubira ja muita mielenosoituksia

Ranskassa eletään tällä hetkellä mielenkiintoisia aikoja. Tänään esimerkiksi oikeusministeri Christiane Taubira erosi virastaan, maanviljelijät pysäyttivät liikenteen eri puolilla maata (ei liity Taubiraan, sattuipa vaan samalle päivälle) ja taksikuskitkin ovat lakkoilleet näyttävästi. Lisäksi työttömyys on kääntynyt jälleen komeaan nousuun, kun 250 jää työttömäksi joka päivä. Hyvät uutiset: se on vähemmän kuin vuonna 2012!

Miksikö Taubira sitten erosi? Siksi, että hän päätti olla uskollinen itselleen ja arvoilleen. Joskus on yksinkertaisesti astuttava syrjään, jos muuten joutuisi tekemään oman mielensä vastaisia kompromisseja. Jokseenkin harvinaista, tällainen suoraselkäisyys, etenkin kun kyse on politiikasta. Ja aika tyylikkäästi Taubira lähtikin, nimittäin polkupyörällä!

Ranskaa päivästä päivään: erimielisyys – un désaccord (lausutaan [dezakɔʀ])

Edmonde Charles-Roux’n muistolle

Niin kai se on, että vuosi alkaa aina useilla kuolemilla. Jälleen pieni kunnianosoitus, un hommage, ja jälleen pari päivää myöhässä.

Toissapäivänä tämän maailman jätti nimittäin toimittaja-kirjailija Edmonde Charles-Roux, varsin kunnioitettavassa 95-vuoden iässä. Hänen vuonna 1966 ilmestynyt teoksensa Oublier Palerme palkittiin arvostetulla Goncourt-palkinnolla; suomeksi se on ilmestynyt nimellä Unohtakaa Palermo. Myöhemmin hänestä tuli Goncourt-palkintolautakunnan jäsen ja lopulta sen presidentti.

Mme Charles-Roux tuli tunnetuksi myös Ellen ja Voguen toimittajana – ja siitä, että hän jätti Voguen koska olisi halunnut mustan naisen lehden kanteen, tuloksetta. Hän jatkoi kuitenkin muodin parissa myös myöhemmin, ja kirjoitti mm. Coco Chanelin elämäkerran.

Ranskaa päivästä päivään: kirjailijatar – une romancière (lausutaan /ʁɔ.mɑ̃.sjɛʁ/)

Kunnianosoitus Michel Tournierille

Tämä ei nyt ole edes eilisen uutisia, vaan toissapäivän, mutta olkoon. Kunnianosoitus siis kirjailija Michel Tournierille, joka poistui keskuudestamme 91-vuoden iässä.

Yllä olevassa videossa Michel Tournier kertoo suhteestaan eläimiin: koska hän joutuu matkustamaan paljon, ei hänellä ole mahdollisuutta hankkia kissoja tai koiria – sillä mitäs niille silloin tehtäisiin kun on itse poissa – mutta sen sijaan hän katselee ja tarkkailee naapuruston eläimiä. Aika hieno ajatus! Eihän kaikkea tarvitse itse omistaa, eläimet ovat läsnä joka tapauksessa, jo heti ikkunan toisella puolella.

Keveitä multia hienolle kirjailijalle.

Ranskaa päivästä päivään: un hommage (lausutaan  /ɔmaʒ/) – kunnianosoitus

Hanhiemon satujen lähteillä

Googlen doodlet muistuttavat milloin mistäkin, kuten tänään monsieur Charles Perrault’n syntymäpäivistä. Nimi ei ole ehkä tuttu, mutta työt ovat: olet varmastikin lukenut Hanhiemon tarinoita (Les Contes de ma mère l’Oie)?

Charles Perrault syntyi 12. tammikuuta 1628 (eli 388 vuotta sitten) porvarisperheeseen Pariisissa. Aikuisiällään hän toimi juristina ja julkisten rakennusten tarkastajana sekä kirjailijana, joka erikoistui uskonnollisiin teksteihin ja kansansatujen keräämiseen. Perrault nimettiin myös Ranskan akatemiaan, jonka päätarkoitus on vaalia ranskan kieltä.

Charles Perrault puhui modernin puolesta ja vanhaa vastaan (tai nostaen ne pikemminkin rinnakkain ja aiheuttaen siten skandaalin) ja oli sikälikin edistyksellinen, että vaimonsa kuoleman jälkeen hän keskittyi lastensa kasvattamiseen – mihin luonnollisesti opettavaiset tarinat liittyvät.

Hanhiemon tarinat ovat päätyneet meidän iloksemme itsensä aurinkokuningas Ludvig XIV:n hovin kautta. Perrault kun kertoi niitä hovia huvittaakseen eläväisellä tyylillään. Hovi sai kuulla tarinoita Prinsessa Ruususesta, Saapasjalkakissasta, Punahilkasta, Peukaloisesta ja Tuhkimosta – kauan ennen Grimmin veljeksiä ja Disneyä!

Tarinoiden alkuperäisversiot moraalisine opetuksineen on saatavilla myös suomeksi, ntamo-kustantamon valikoimasta. Suomennos on vuodelta 1922 ja kuvat itsensä Gustave Dorén.

Minihameen isä on poissa

Vuosi 2016 on alkanut monien muistokirjoitusten myötä. Toissapäivänä tuli taas yksi, kun minihameiden isä ja 60-luvun futurististen muotiluomusten suunnittelija André Courrèges jätti tämän maailman. Mies oli kyllä jo 93 vuoden kunnioitettavassa iässä ja Parkinsonin taudin väsyttämä. Vaikka suunnittelija on poissa, jäävät luomukset elämään!

Ranskaa päivästä päivään: minihame – une minijupe (lausutaan  /miniʒyp/)