grafiikka

Herra Kissa kävi täällä

ma291014kissaNäitä leveästi hymyileviä kissoja näkee siellä täällä Pariisin seinämissä. Kuten Boulevard Périphériquella eli Pariisin kehätien varressa. Herra Kissan eli M. Chat’n takaa paljastuu ranskalais-sveitsiläinen graffititaiteilija Thoma Vuille, ja hänen kissojaan löytää paitsi Pariisista, myös ainakin Orleansista, Kosovosta, Bosnia-Hertsegovinasta, Sarajevosta, Belgradesta, Vietnamista ja New Yorkista.

Ranskaa päivästä päivään: graffiti – un graffiti

Prinsessa opettaa pöytätapoja

ma221014lautanen

”Sanon aina ole hyvä ja kiitos”

Kun ruoka on syöty, tulee esiin lautasen opetus: Sanon aina ole hyvä ja kiitos; Syön aina suu kiinni; En puhu ruoka suussa; En aiheuta ääniä syödessäni; En poistu pöydästä ennen kuin ruokailu on loppu; En laita kyynärpäitä pöydälle; Otan aina oikealta.

Prinsessa opettaa pikkutyttöjä, ritari pikkupoikia. Missäpä muuallakaan kuin keskiaikaisen luostarin matkamuistomyymälässä.

Ranskaa päivästä päivään: pöytätavat – le comportement à table (lausutaan ”komportöman a tabl” eli  /kɔ̃pɔʀtəmɑ̃/)

Sodan loppumisen katu

ma270914katuRanskassa kadut on usein nimetty henkilöiden tai merkittävien tapahtumien mukaan. Kuten vaikkapa toisen maailmansodan loppumisen mukaan. Kyseisellä nimellä katuja on Ranskassa lähes viisisataa, joten on oltava tarkkana, minkä kaupungin tai kylän kadusta on kyse.

Ranskaa päivästä päivään: tapahtuma – un événement (lausutaan ”evenma” eli [evɛnmɑ̃] )

Puuterihuoneeseen, vai…

ma070814naistenvessaTämän suorasukaisemmin ei kai voi naisten vessaan ohjata. Vaikka täytyi kyllä katsoa kaksi kertaa, että näinkö tosiaan oikein!

Ja kuitenkin, näissä vanhoissa gravyyreissä on tämäkin arkinen ja ah, niin häpeilyttävä tapahtuma saatu esitettyä hurmaavan idyllisesti, eikö totta?

Ranskaa päivästä päivään: vessa – une toilette (lausutaan ”tualet”)

Nostradamusta kirjatorilla

ma160714nostradamusMitäkö ranskalaiselta kirjatorilta löytyy? No esimerkiksi Nostradamuksesta kertova teos.

Jätetään tällä kertaa hänen ennustuksensa väliin ja kerrotaan vain, että Nostradamus eli Michel de Nostredame oli siis 1500-luvulla elänyt ranskalaislääkäri ja astronomi, joka kirjasi ylös tulevaisuuden ennusteitaan. Nuo ennusteet on kirjoitettu melkoisen kryptisesti ja ovat siis tulkinnalle avoimia, mutta kovin monen katsotaan käyneen toteen.

Michel de Nostredame syntyi Etelä-Ranskassa Saint-Rémy-de-Provencen kylässä, missä hänen synnyinkotiansa voi käydä katsomassa ulkopuolelta (vaan ei sisäpuolelta, koska joku asuu siellä; mahtaakin olla mielenkiintoinen kotitalo asua!). Ennustuksensa hän kirjoitti muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Salon-de-Provencessa. Tämä talo on muutettu museoksi, jossa pääsee (ranskaksi) aikamatkalle Nostradamuksen maailmaan.

Otetaan sittenkin yksi ennustus esimerkkinä (napattu netistä):

CENTURIE I:55

Babyloniaa vastassa olevalla ilmansuunnalla
tulee verenvuodatus olemaan suuri:
Maalla, merellä, ilmassa, taivas on tavaton.
Oppisuuntia, nälkää, valta-asemia, ruttoa, sekaannusta.

Kuulostaa tutulta… Mutta mitä hän tällä yrittää siis sanoa? Siinäpä pulma meille pyöriteltäväksi.

Ranskaa päivästä päivään: profetia – une prophétie (lausutaan ”profesii” eli [prɔfesi])

 

Ranskalaiset ruoka-ajat

ma250614aukioloTässäpä ne tyypillisimmät: Lounas on klo 12–14 (tai 14.30) ja illallinen klo 19–21 (isommissa kaupungeissa pitempään). Tämä pikkuravintola on kiinni maanantaisin ja tiistaisin, joku muu ehkä sunnuntai-iltaisin. Tai joskus muulloin. Mutta pointti joka tapauksessa on, että suurin osa ranskalaisista ravintoloista sulkee ovensa lounaan ja illallisen välillä. Jos siis haluaa syödä päiväsaikaan, on paras olla paikalla ajoissa!

Ranskaa päivästä päivään: (aukiolo)ajat – les horaires (lausutaan ”oreer” eli [ɔrεr])

Rauhankyyhky

ma070614paixNormandian maihinnousun 70-vuotispäivät ovat nyt takana päin. Mitäkö niistä jäi mieleen? Vaikkapa tällaisia: Hollande muisti siviiliuhreja, Obama jauhoi purkkaa, kuningatar Elisabethille tarjottiin illallisilla hanhenmaksaa ja samppanjaa, ranskalainen ja saksalainen veteraani halasivat toisiaan ja… ranskalaisten hävittäjien trikolorivanat pysyivät taivaalla paljon lyhyemmän aikaa kuin Normandiankin taivasta raidoittaneet kemikaalivanat.

Tärkein viesti taitaa kuitenkin olla tämä liittoutuneiden ensimmäisenä vapauttaman Sainte-Mère-Églisen kylän kirkosta saatava rauhankyyhkylappunen, johon on kirjoitettu sana rauha ties kuinka monella kielellä. Lappusen takapuolelta löytyy rauhan aakkoset, joista suurimpaan osaan saa vastauksen keksiä itse. Rauhansanoman takana on kahden ranskalais- ja yhden saksalaisnunnan järjestö La Maison de la Paix.

Ranskaa päivästä päivään: kyyhkynen – une colombe (lausutaan ”kolomb” eli [kɔlɔ̃b])

D-Day seiskyt vee

ma060614ddayTänään koko länsimainen maailma seuraa kummallista näytelmää, jossa juhlitaan liittoutuneiden Normandian maihinnousun 70. vuosipäivää. Paikalla ovat kaikki toiseen maailmansotaan osallistuneiden valtioiden päämiehet voittajista häviäjiin – tai ainakin suuri osa heistä, vaikka vain pääjehut pääsevät otsikoihin.

Mutta mitä tällä juhlalla lopulta oikein juhlitaan? Toisen maailmansodan loppumista? Ei, se tapahtui paljon myöhemmin. Natsi-Saksan kukistamista? Ei, ei oikein sitäkään, ja Neuvostoliitolla taisi olla siinä aika iso rooli. Rauhaa? Ei, ei. Eipä ole sitä sanaa näissä tunnelmissa kauheasti toisteltu. Lopulta vaikuttaa – kaiken tämän ympärillä vellovan D-Day-hössötyksen keskellä – että tässä juhlitaan yhtä historiallista sotaoperaatiota. Joka tarkoitti yhden aikakauden loppua ja toisen alkua.

Mielenkiintoisempaa kuin se, miten angloamerikkalaiset nousivat 70 vuotta sitten maihin Normandian rannikolla on kuitenkin se, miten entisistä vihollisista on tullut ystäviä. Siis Ranskasta ja Saksasta. Toki sen eteen on tehty myös paljon töitä. On opetettu lapsille ja nuorille ja aikuisille, erilaisten hankkeiden kautta, että naapuri voi olla ystävä. Eilen kerrottiin, että 82% ranskalaisista pitää saksalaisia tärkeimpänä mahdollisena liittolaisena, paljon tärkeämpinä kuin amerikkalaisia ja brittejä. Melkoisen mielenkiintoista.

Ranskaa päivästä päivään: maihinnousu, D-Day – le débarquement (lausutaan ”debarköman” eli  [debarkəmɑ̃])

Itävaltalais-ranskalainen rakkaustarina

ma040614sanarySotiin liittyy myös runsaasti rakkaustarinoita, myös niitä, jotka ylittävät vihollislinjojen rajat. Yksi niistä on ranskalaisen Camille Bertronin ja Itävallan juutalaisen taidemaalarin ja valokuvaajan Walter Bondyn tarina, josta kertoo tämä vaaleanpunaisen talon seinään kiinnitetty muistolaatta.

Paikka on Sanary-sur-Mer Provencessa, pieni ja sievä merenrantakylä, jossa itävaltalaiset ja saksalaiset intellektuellit odottivat toisen maailmansodan aikaan Marseillesta Amerikkoihin lähtevää laivaa. Sanaryssa voikin kulkea maanpaossa olleiden saksalaisten ja itävaltalaisten polkua pitkin, jonka varrelle on kiinnitetty erilaisista elämänkohtaloista kertovia muistotauluja. Tekstit ovat – kuten kuvasta näkyy – ranskaksi, englanniksi ja saksaksi.

Mutta se rakkaustarina. Prahassa vuonna 1880 juutalaisperheeseen syntynyt Walter Bondy vietti lapsuutensa Wienissä, ja suoritettuaan taideopinnot Berliinissä ja nähtyään natsipuolueen nousevan valtaan, hän muutti Pariisiin. Sanaryyn hän asettui vuonna 1932 ja nai 30 vuotta itseään nuoremman nîmesiläiskaunottaren Toulonissa vuonna 1937. Pariskunta pisti pystyyn valokuvaamon ja tuli tunnetuksi etenkin maanpaossa olevien muotokuvista.

Bondy pelastui keskitysleirikohtalolta vuonna 1940, mutta kuoli diabetekseen myöhemmin samana vuonna. Rouva Bondy jatkoi valokuvaajana ja taidemaalarina ensin Toulonissa ja sitten Porquerolles’n idyllisellä saarella. Camille Bondy kuoli vuonna 2009.

Jos jotakuta kiinnostaa saksaisten ja itävaltalaisten intellektuellien maanpakotarinat, löytyy lisäluettavaa teoksesta In Transit, jonka voi lukea (osittain) netissä täältä. Sanaryn saksalaisista ja itävaltalaisista maanpaossa olevista saksalais- ja itävaltalaiskirjailijoista ja taiteilijoista voi puolestaan lukea lisää Sanaryn turisti-infon sivuilta löytyvästä, runsaasti kuvitetusta esitteestä (pdf, myös englanniksi).

Ranskaa päivästä päivään: maanpaossa oleva – exilé  (lausutaan ”egsilee” eli [εgzile])

Helatorstaina

ma290514jeesusHelatorstain suomenkielinen nimi ei sano useimmille oikeastaan mitään. Ranskaksi se on Ascenscion, joka antaa jo vinkkiä: on siis kyse Jeesuksen taivaaseen astumisen päivästä. Joka on sekä Suomessa että Ranskassa yleinen pyhäpäivä. Mikä toisaalta ei tarkoita, että koko yhteiskunta yhtäkkiä pysähtyisi, mutta postit ja pankit ja valtion virastot ainakin tuppaavat olemaan kiinni, samoin monet kaupat.

Yllä oleva kuva ei nyt varsinaisesti esitä taivaaseen astumista, mutta onhan se Jésus siellä kumminkin. Työläisten ympäröimänä, sillä kyseinen (ja melkoisen komea, eikö totta?) lasimaalaus löytyy Saint-Brieucin (lausutaan ”san brijö” eli sɛ̃.bʁi.jø) työläiskaupungin kauniista katedraalista Pohjois-Bretagnesta.

Ranskaa päivästä päivään: helatorstai – l’Ascension (lausutaan ”lasansion” eli [asɑ̃sjɔ̃])